Vuodet vierivät, ja katkerat surut olivat karkoittaneet kaikki itsekkäät pyyteet. Eerik Stenbock kävi Hörningsholmassa yhtä innokkaasti kuin ennenkin, ja kun suruaika oli ohi ja salit taas täyttyivät lukuisista vieraista ja ystävistä, silloin sai Eerik herra monta kertaa toivomansa tilaisuuden kuiskia Magdaleenalle uskollisesta rakkaudestaan.
Alussa tämä kielsi häntä koskaan puhumasta siitä, mutta hänen ankara liikutuksensa ilmaisi paremmin kuin sanat, että Eerik oli yhtä lemmitty kuin ennenkin ja että vain ankaran Märta rouvan tahto sitoi neidon kielen.
Toisen kerran hän tapasi hänet alhaalla puistossa, jossa he ensi kerran olivat ilmaisseet toisilleen rakkautensa, ja siellä Magdaleena tunnusti itkien ja huokaillen, että oli luullut Eerik herran luoneen silmäyksensä johonkuhun nuorempaan. Hän itse sanoi aina pysyvänsä uskollisena ensimäiselle ja ainoalle lemmelleen.
Silloin Eerik muistutti, että hän nyt oli 34- ja Magdaleena 33-vuotias. Pitäisikö heidän riutua ja huokailla koko ikänsä saamatta koskaan toisiaan? Jos Magdaleena sen voisikin tehdä, niin hän ei sitä kestäisi. Jos Magdaleena oli vakavasti päättänyt olla tulematta hänelle, niin hän lähtee sotaan tataareja vastaan; mieluisammin hän kuolee kuin kituu moista elämää. Magdaleena sai nyt ratkaista heidän kohtalonsa.
Kiihkein rukouksin tahtoi Magdaleena saada Eerikin heittämään mielestään sellaiset ajatukset, mutta tämä pysyi päätöksessään.
Kun Magdaleena pyysi miettimisaikaa, väitti Eerik, että sitä oli ollut jo 16 vuotta; nyt hänen täytyi tehdä päätöksensä.
Magdaleena sanoi, että Eerik oli julma hänelle, mutta samalla kuitenkin hänen kalpeat poskensa alkoivat rusottaa ja silmistä hehkui nuoruuden tuli.
Eerik vastasi, että kaikki tapahtui vain sentähden, että hän niin suuresti rakasti Magdaleenaa. Nyt tiesi hän Magdaleenankin uskollisesti lempivän, ja sentähden täytyi tämän suostua niin pian kuin mahdollista tulemaan hänen puolisokseen.
Magdaleena kysyi, mitä Eerik aikoi tehdä.
"Vien sinut pois täältä kanssani", vastasi hän.