Anna syleili häntä hellästi. "Teit oikein, kun tulit luokseni", sanoi hän.
"Ettekö ole nyrpeissänne minulle Kustaan tähden?" kysyi Sigrid.
"Vaikkapa otaksuisimmekin, etten ole tyytyväinen häneen, soisinko sinun siitä kärsivän?"
"Tavallisesti on niin", vastasi hän; "viaton saa kärsiä syypään tähden, ja minä tiedän, että Kustaa on paljon rikkonut teitä vastaan."
"Onko hän itse sanonut sen?"
"Ei, mutta hän tietää sen", lisäsi hän hiljaa.
"Näetkös", sanoi Anna katkerasti, "miehet eivät arastele tehdessään meitä naisia vastaan mitä ankarimpia syytöksiä, ja vaikka heidän itsensäkin sitten täytyy tunnustaa vääryytensä, katsovat he meitä kohdelleensa ainoastaan velvollisuuden mukaan; heillä itsellään ei eräissä suhteissa ole mitään velvollisuuksia, heillä on oikeus noudattaa vapaasti himojaan."
Sigrid painoi prinsessan käden huulilleen. "Suokaa anteeksi hänelle", sanoi hän, "hän on tosiaankin surkuteltava".
"Lohdutusta hakemaan hän kai lähti Puolaan, siellä on viljalta sellaisia naisia, jotka ovat hänen makuunsa!"
"Ettekö tiedä, että hän on palannut?"