"Sitä en tiedä, mutta mitä rouva Sigrid Sture ajattelee asiasta, sen on hän itse sanonut minulle." Ja nyt kertoi hän, ettei jalo rouva toivonut neitsyen uhrautuvan hänen pojalleen, josta ei lainkaan pitänyt. Äitinä hänen sydämensä tosin vuoti verta, jos täytyi luopua niin jalosta miniästä, mutta tuntonsa rauhan tähden ei hän tahtonut pahoitella eikä vihoitella, vaikka kihlaus purkautuisikin.
"Hän on hyvä, hyvin hyvä", virkkoi Sigrid kirkkaat kyynelet silmissään. "Mutta tiedän, että hän iloitsee, jos menen naimisiin Eerik herran kanssa, ja sitä paitsi täytyy minun tehdä se… olen velvollinen täyttämään sukulaisteni lupaukset."
"Jollet pidä väliä omasta onnestasi, niin ajattele häntä, joka rakastaa sinua enemmän kuin omaa elämäänsä."
"En uskalla koskaan enää ajatella häntä, se on synti, kun nyt kerran…"
"Koskaan en ole kuullut moista", huudahti Anna. "Mutta nyt sanon sinulle, että on niin oikeutesi kuin velvollisuutesikin ennen kaikkea ajatella häntä. Ei isäsi eikä äitisi ole enää elossa; jalo ritari tarjoaa sinulle kätensä, ja sinä rakastat häntä, mutta kurjista poliittisista syistä on sinun mentävä naimisiin toiselle, jota inhoat, siksi, että sukulaisillesi ja muka ystävillesi on voittoa siitä."
"Olen luvannut", sammalsi Sigrid.
"Niin, se vastaväite voidaan tehdä sinua vastaan, mutta sinut on houkuteltu, melkeinpä pakoitettu, ja se koituu sinun puolustukseksesi… Mitä leskikuningattareen tulee, lepytän kyllä hänet…"
"Ei, ei… minä en saa", virkkoi Sigrid torjuvasti, ja heikko puna lehahti hänen poskilleen.
"Sinä sekä voit että saat, sanon minä!… Mene nyt levolle, ja jos Juhana herran kuva ajaa unen silmistäsi, niin ajattele, että hänen laitansa on jotakuinkin samoin ja että te pian saatte ilossa ja riemussa nähdä jälleen toisenne."
"Mutta, rakkahin prinsessa!"