"Kuollut sinulle… näkymätön on johdattanut minut tänne, mutta minun hetkeni ei ole vielä tullut… näen verta ja kauhuja ympärilläni… kuulen henkiääniä, jotka valittavat ja huutavat! Murha ja poltto on kauhistus puhtaille sydämille… näen sinut veren tahraamana, Ilkka, käänny takaisin!"
"Takaisin, kun on kostettava! Sinä olet kummitus, joka olet ottanut Veeran hahmon." Hän tahtoi rientää aaveen luo, mutta kompastui johonkin kantoon. Ja kun hän nousi, oli näky poissa.
Ymmällä ja kiihdyksissään harhaili Ilkka ympärinsä. Hän oli nähnyt näyn, mutta selittää ei hän sitä voinut, eikä hänen ajatuksiaan saanut sodasta vetää pois mikään. —
Sillä välin oli kolmas kapinoitsijain joukko Martti Tommolan johdolla retkeillyt Mustasaaren pitäjään, missä heidän tarkoituksensa oli vangita Abraham Melkiorinpoika. Mutta tämä sai ajoissa varoituksen ja pääsi pakoon.
Näky, joka Ilkalla oli ollut, vaikutti toisin kuin olisi odottanut… Veera olisi kehoittanut häntä taisteluun, uskoi hän, ja jos mahdollista rynnisti hän tästedes entistäänkin rajummin; vaikka yksinkin tahtoi hän vapauttaa Suomen sortajistaan.
Hän lähetti nopeita viestinviejiä maan eteläisiin seutuihin ja kehoitti olemaan valmiina. Itse lähti hän Hämeeseen, ja hänen tuliset puheensa nostattivatkin kansan itsetunnon hereille. Talonpojat kohottivat päätänsä ja sanoivat pelottomasti Savonlinnan päällikölle, Götrik Finckelle, että kun pohjalaisten lähettiläät tulevat heidän luokseen, seuraavat he mieluummin rakkaita maanmiehiään kuin kuolevat nälkään.
Götrik Fincke oli kelpo mies ja rahvaan todellinen ystävä, mutta hän tunsi kapinan seuraukset ja neuvoi heitä pysymään hiljaa, muuten olisi hänen pakko lähettää heitä vastaan muutamia tuhansia sotureita ja joutsimiehiä.
Mitkään neuvot ja esitykset eivät auttaneet; kapina levisi Rautalammilta yhä etelämmäksi pitäjästä pitäjään, lähdettiin mies talosta, mutta ilman johtajia, ilman suunnitelmaa ja järjestystä syöksyivät talonpojat eteenpäin niinkuin hurjat ryövärijoukot, ryöstivät ja polttivat ja tilaisuuden sattuessa heittäytyivät hurjiin juominkeihin ja mässäämiseen.
Götrik Fincke teki kaiken voitavansa saadakseen heidät järkiinsä, mutta kun se ei auttanut, lähetti hän sotaväkeä heitä vastaan.
Mutta liekki oli tuskin sammutettu yhtäällä, kun se leimahti toisaalla, ja niin uhkaavana, että linnan päällikkö katsoi neuvokkaimmaksi pyytää apua Viipurista ja Käkisalmesta, ja kun se viipyi, täytyi hänen lähettää oma linnaväkensä talonpoikia vastaan. Kuten tavallisesti hajoitettiin nämä pian, ja he retkeilivät sitten eri tahoilla ryöstellen ja tehden tuhojaan.