Se tapahtui jo seuraavana päivänä. Herttua, joka pelkäsi talonpoikain lahjomisyrityksistä koituvia seurauksia, saapui useiden neuvosherrojen kera linnaan tekemään esityksiään. Kuten tavallisesti oli hänellä mukanaan melkoinen henkivartiosto ja joukko sotaväkeä, joka asettui linnan ja kuninkaankartanon välimaille.
Linnanpihalle oli sijoitettu parvi heitukoita, puolalaisia ja unkarilaisia, puolalaisen upseerin johdolla. Tarnovskin itsensä oli johdettava niiden liikkeitä, mitkä olivat sijoitetut linnan suojiin.
Kun herttua saapui seurueineen, riennettiin sulkemaan linnanportteja hänen jälestään, niin ettei koko joukko pääsisi sisään.
Mutta kun Kaarle tuli ylös linnaan ja näki aseväen, kääntyi hän
Tarnovskiin ja kysyi tavallisella tyyneydellään mitä tämä merkitsi.
Tämä kohtasi pelottomasti hänen katseensa, vieläpä rohkeni laskea kätensä hänen käsivarrelleen vastatessaan: "Olette tullut tänne miesvoimin, mutta teidän kavalat aikeenne on keksitty, ja saatte maksaa sen hengellänne!"
Herttua tyrkkäsi käden syrjään ja kysyi Tarnovskilta, tiesikö hän ketä puhutteli.
Tällaikaa pitivät läsnäolijat suurta hälinää, ja Sigismund, joka oli sairaan kuningattaren huoneessa, kuuli sen ja riensi kuulustamaan mitä oli kyseissä.
Tarnovski jupisi jotakin ja vetäytyi syrjään. Kaarle ymmärsi vaaran, mutta esiintyi pelottomasti; hän kehoitti Sigismundia hyväksymään asetetut ehdot. "Muuten", sanoi hän suoraan, "emme suostu koskaan teidän majesteettinne kruunaukseen".
Tapansa mukaan tahtoi Sigismund ajatusaikaa, ja tyytymätönnä palasi
Kaarle herttua omiensa luo.
Mutta muutamia päiviä myöhemmin oli linnassa esitettävä muuan näytelmä, jota katsomaan herttuakin kutsuttiin. Tarnovskin tarkoitus oli ollut tässä tilaisuudessa uudistaa epäonnistunut murhayrityksensä. Mutta vieraiden joukossa oli eräs italialainen, Strozzi nimeltään; herttua oli hänelle osoittanut suopeutta ja hän neuvoi häntä heti päivällisen jälkeen poistumaan linnasta. Kaarle noudatti viittausta ja meni heti kotiin.