Hänen poikansa virkkoi hilpeästi, että kun hän ei ymmärtänyt eikä harrastanut politiikkaa, jäi hän mieluummin herttuattaren luo, ja sen jälkeen hän muitta mutkitta istuutui Anna Banérin viereen.
"Mikä onni, että tulimme tänne juuri tänä iltana!"
"Erittäinkin minulle, kun minun ei tarvitse istua yksin nurkassani", vastasi Anna veitikkamaisesti hymyillen.
"Kuinka niin nurkassanne?"
"Niin, rangaistukseksi, sillä herttuatar on minulle vihoissaan!"
"Sen parempi, silloin kenties saan pitää teidät yksinäni."
"Luulenpa, että hän pian kutsuu teidät täältä!"
"Se on helpommin sanottu kuin tehty!"
"Kuulostaa siltä, ettette tunne herttuatarta."
"No, surkupa hänestä! Mutta se surettaisi minua iät kaiket, jollen saa sanoa teille, mikä on painanut sydäntäni."