"Sitä ajattelen alinomaa; olen lainannut siitä enkä näe mitään mahdollisuutta maksamiseen."
"Voit tehdä sen, jos luovutan sinulle osani neapelilaisista alusmaistani!"
"Tahdotko tehdä sen?"
"Teen sen sillä ehdolla, että Puolaan palattuani saan takaisin evankelisen pappini."
"Mutta rajakreivi, mitä hän on sanova?"
"Luultavasti jättää hän kosintansa sikseen, jollei, ei häntä koske se, mikä on tapahtunut ennen kihlausta."
"Otatko siis hänet?"
"Meidän täytyy ensin oppia toisemme tuntemaan, sittenpähän nähdään."
Kaikesta huolimatta rajakreivi uudisti suullisesti kosintansa ja samalla vakuutti prinsessalle täydellisen uskonnonharjoituksen vapauden. Kaikissa lausunnoissaan ja koko esiintymisessään osoittautui hän sivistyneeksi, valistuneeksi mieheksi. Anna tunsi häntä kohtaan kunnioitusta, melkeinpä ihailuakin. Sellaisen miehen kosintaan ei saattanut vastata suorastaan hylkäävästi, ja niin ehdotti hän vuoden ajatusaikaa, jonka jälkeen he tekisivät päätöksensä. Rajakreivi vastasi, että vaikkei hän katsonut tarvitsevansa mitään ajatusaikaa, tahtoi hän kuitenkin taipua prinsessan tahtoon, ja sen jälkeen he erosivat toisistaan.
Samana päivänä kuiskailtiin hovissa miehestä mieheen, että prinsessa oli kihloissa, että hän oli luvannut kääntyä katoliseen uskoon, ja että rajakreivi oli matkustanut kotiin valmistamaan morsiamensa arvokasta vastaanottoa.