Hallannista palattuaan sai Gyllenhjelm tietää, että herttua oli häntä kysynyt. Hän oli lähtenyt luvatta ja saattoi valmistautua nuhteihin.
Hän meni heti herttuan työhuoneeseen. Tämä rypisti kulmiaan hänet nähdessään ja silmäili sitten edelleen paperia, jota piti kädessään.
Gyllenhjelm seisoi liikkumatonna.
Tällöin astui sisään herttuallinen neuvos Hannu Ulfsparre, urhea ritari ja herransa erityinen suosikki. Kaarle nyökäytti ystävällisesti päätään ja otti pöydältä paperin, jonka ojensi hänelle.
"Täten", sanoi hän, "olemme määränneet sinut Kalmarin linnan päälliköksi ja odotamme sinun olevan yhtä uskollinen tässä kuin tähän asti olet ollut muissakin asioissa."
Ulfsparre suuteli herttuan kättä ja lupasi tehdä parastaan. Mutta kun hän huomasi häiritsevänsä, lähti hän heti.
Vielä kerran mittaili Kaarle nuorta, urheaa poikaansa päästä jalkoihin. Heidän katseensa yhtyivät tuokioksi. Toisen katseessa kuvastui uhka, toisen surullinen vakavuus.
Herttua kääntyi pois kotvaksi. Sitten hän ojensi hänelle paperin, jota oli alusta alkaen pitänyt kädessään, ja sanoi hieman liikutettuna:
"Nyt olet Bergkvaran herra!"
Kun Gyllenhjelm kumartaen tarttui hänen käteensä sitä suudellakseen, tunsi hän, että hänen kättänsä puristettiin lauhkeasti. Tämä suosiollisuuden todistus liikutti hänen mieltään niin syvästi, että hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä.