Hovineitsyet huomasivat, että oli jotakin tekeillä, ja he lappautuivat kaikki sisään näkemään ja ihmettelemään. Mutta pian oli heidän kävelytuntinsa käsissä, ja koko parvi kiiti pois jättäen Annan ja Sigridin kahden.
"Eilen kuuntelit sinä, tänään on minun vuoroni", sanoi Anna. "Minä tulen, jos minua tarvitaan. Ainakin tiedät, että olen läheisyydessä."
Hän pujahti pois. Mutta melkein samassa tuli kuningas.
Hän pysähtyi nähtyään että Sigrid oli yksin. Sen jälkeen hän riensi katsomaan, oliko ketään ulommassa huoneessa. Sigrid ompeli vapisevin käsin, ei kohottanut päätään eikä ollut kuulevinaan mitään.
Silloin hän tunsi kevyen käden laskeutuvan olalleen. Hän kohotti katseensa. Se oli kuningas.
Tämä vetäytyi takaperin, aivan hurmautuneena hänen kauneudestaan.
Hän nousi ja niiasi syvään. "Teidän armonne kuningas", sanoi hän.
"Ojentakaa minulle kätenne."
Hän ojensi vasemman.
"Oikein", sanoi kuningas nauraen. "Mutta missä on sormus?"