"Onko minun…" sanoi Sigismund ja tahtoi ottaa sen.
"Ei vielä." Hän pani sen pöydälle ja sulki sen jälkeen kaikki ovet.
"Olen sanonut, ettei kukaan saa häiritä kuningasta, ettei oteta vastaan mitään viestejä eikä kirjeitä."
"Se on oikein. Jos tahdon jotakin, niin soitan."
"Suvaitseeko teidän majesteettinne asettua mukavampaan asentoon?"
"Olet niin juhlallinen Malaspina, tahdotko peloitella minua?" sanoi
Sigismund ja heittäytyi nojatuoliinsa.
"En, mutta teidän armonne on muistettava, että menemme yli niiden rajojen, jotka on säädetty tavallisille kuolevaisille."
"Niin, se on totta, ja jos luulet, että se on vähänkään vaarallista…"
"Jos vaaraa on tarjolla, kohtaa se ainoastaan minua. Tässä on juoma. Heti kun se on tyhjennetty, nojautuu kuningas taapäin ja pysyy liikkumatonna."
Hän otti pikarin, maisteli sisällystä, nyökäytti Malaspinalle hyväksyvästi päätään ja tyhjensi sen pohjaan. Viisi minuuttia myöhemmin hän nukkui niin raskaasti, että hänet olisi voinut kantaa pois hänen tietämättä siitä mitään.