"Minulla on veli kahdenkymmenen virstan päässä täältä", sanoi hän.
"Ilolla on hän ottava meidät vastaan."
Kustaa Brahe sanoi heille, että aika oli käsissä. Silloin Anna kuiskasi jotakin hänen korvaansa, johon hän nauraen suostui. Ja kun kohta sen jälkeen vieraat alkoivat hyvästellä, ehdotti hän, että rakennusmestari Ragvaldinpoika ja hänen vaimonsa tulisivat mukaan morsiusparin avaroihin vaunuihin, kun heillä kuitenkin oli sama tie.
Vanhus ei ilmeisesti pitänyt ehdotuksesta, mutta hän ei rohjennut tehdä vastaväitteitä, ja tarjous otettiin vastaan kiitollisuudella. Erittäinkin Ragvaldinpojan vaimo oli siitä mielissään.
Sigrid sanoi kyynelsilmin hyvästit prinsessalle. Hänen miehensä oli ilmoittanut hänelle kaikesta, ja hän oli kalpeana kauhusta.
"Ole luja", sanoi mies, "näethän, että Jumala on kanssamme."
Molemmat pariskunnat lähtivät perätysten. Kustaa herra saattoi itse rakennusmestarin rouvaa, jonka hän sai panemaan harson silmilleen, ettei yökylmä turmelisi ihoa.
Eukko oli ihastunut kohteliaaseen ritariin ja noudatti kaikkia hänen toivomuksiaan.
Kun he olivat tulleet alas portaista, sanoi Ragvaldinpoika: "En käsitä mihin Gottfried pujahti vaimonsa kanssa."
"Astukaa vaunuihin, he kyllä tulevat!" Ja kohtelias kreivi vei saatettavansa kadulle ja nosti itse hänet vaunuun sanoen: "Teidän miehenne on yhtä kadehdittava kuin te olette kaunis."
Se sanottiin tosin kuiskaten, mutta siksi ääneen, että sen kuuli mies, joka piti auki vaunun ovea.