"Kukas sitten?"
"Älkää kysykö?"
"Et suinkaan tarvinne koko vyyhteä?"
"Kyllä, muuten ei riitä."
"En ole koskaan nähnyt moista itsepäisyyttä", murisi herttuatar.
Mutta hyväilyt ja halailut saivat hänet vihdoin suostumaan. Hän meni toiseen huoneeseen, otti suuresta arkusta joukon vyyhtiä, joita punnitsi käsissään toista toisensa jälkeen. Tietysti se oli kaikkein pienin, minkä hän antoi Katarinalle.
Vielä kerran kiitettyään oli tyttö menemäisillään, kun herttuatar virkkoi: "Saat tulla uudestaan milloin tahdot ja leikkiä pikku Maria Elisabetin kanssa."
"Nöyrin kiitos, tulen huomenna…"
"Kuules, voit ottaa Juhanin mukaan."
"Kyllä otan!"