"Mistä mieluimmin tahdotte kuulla ensiksi?" kysyi hän.
"Tahtoisin tietää miten on laita Hörningsholmassa."
Petrosan kasvoilla vilahti tutkisteleva ilme, mutta hän sanoi kirjeen avattuaan: "Meidät on kaikki lähetetty teidän luoksenne ja olemme sentähden teitä kohtaan velvolliset samaan vilpittömyyteen kuin kirkon lähettiläitä kohtaan. Huomautettiin tosin, että naiselleko meidän piti uskoa asiamme, mutta Malaspina sanoi: 'Hänellä riittää ymmärrystä miehellekin, ja puhtaalle on kaikki puhdasta.' Tämä ratkaisi asian."
Hän tukehutti huokauksensa ja otti kirjeen. "Saanko aloittaa, jalo rouva?"
"Alkakaa", vastasi Ebba tuskin kuuluvasti.
Hän luki:
"Veli, olen lähtenyt Hörningsholmasta…"
"Mitä, eikö hän ole enää siellä?" huudahti Ebba ylen hämmästyksissään.
Petrosa jatkoi:
'Syyn ilmoitan nyt sinulle, ja saat muuten käyttää kirjettäni miten hyväksi näet. Olemme usein puhuneet, mihin rajaton rakkaus voi viedä ja nyt sanon sen sinulle. Tänne tullessani tapasin kovasydämisen naisen, uskottomia tai välinpitämättömiä palvelijoita, köyhyyttä ja hätää kaikkialla. Puhuin heille, mutta tuskin kukaan tahtoi kuulla minua. Silloin käsitin, että voidakseni heihin juurruttaa oppejani, oli minun annettava heille mitä he enimmän kaipasivat. Ensin oli tyynnytettävä heidän ruumiillinen nälkänsä, mutta mitkään rukoukseni eivät saaneet linnanrouvaa avaamaan aittojaan, ainakin tarvittiin ensin voimakkaita keinoja avaamaan tie sille tunteelle, joka voittaa kaiken. Niillä salaisilla keinoilla, jotka ainoastaan me tunnemme, onnistuin eräänä päivänä, kun hän valitti pahoinvointia, käsin painelemalla ja sivelemällä ensin lieventämään hänen pahoinvointiaan, ja kun sen jälkeen hänen mielensä suli minua kohtaan ja hän pyysi minua menettelyn uudistamaan, tapahtui pyhimysten avulla, että minun tahtoni tuli hänen tahdokseen. Aivan hereillään antoi hän minulle aittojen avaimet, uskolliset luotettavat palvelijat jakoivat kansalle viljaa, ja minusta nähden saivat he uskoa, että se tapahtui hänen armonsa käskystä.