Hän oli taittanut kirjeen laskoksilleen ja ottanut toisen. Se oli
Henrik Henrikinpojalta ja neljäskin sivu oli kirjoitettu ruotsiksi.
Vihdoinkin sai hän tietää…
Hän luki: "Jeesuksen seuraan kuuluminen merkitsee luopumista kaikista inhimillisistä tunteista. Sanot, ettet tiennyt lainkaan mitä maallinen rakkaus on, ennenkuin näit hänet, ja että tämä koetus on kovin kaikista. Siitä tulee uusi kaunistus marttyyrikruunuusi, sillä tiedän, että olet voittava kiusaukset.
"Ymmärrän myös, että sinusta täytyy tuntua oman sydämesi raatelemiselta, kun sinun täytyy paljastaa sisimmät ajatuksesi ja tunteesi meille toisille. Se on julmimpia niistä koetuksista, mihin meidät jesuiitat pakoitetaan. Mutta pyhimyksenkään sydän ei voi olla puhtaampi kuin sinun, ja jos olet jo alkanut valmistautua kuolemaan, täytyy minun yhtyä toivomukseesi, ettei tämä valmistauminen kävisi kovin pitkälliseksi. Mutta jos tunnen hänen ylevyytensä oikein, tahtoo hän ensin tutkistella niin sinun kuin Ebba rouvankin sielun syvyyksiä, sillä sellaiset tutkistelut juuri ovat hänen makuunsa. On varmaa, että Ebba rouva ennemmin tai myöhemmin kääntyy totiseen uskoon, jollei muun vuoksi, niin sinun tähtesi. En pyydä sinulta tietää mitään enempää. Malaspinalla on päiväkirjasi ja hän kyllä käyttää sitä korottaakseen sinut marttyyriksi."
Vapisevin käsin rutisti hän kirjeen kasaan, heitti sen laatikkoon ja riensi pois.
Hän sulkeutui huoneeseensa, väänteli käsiään ja itki epätoivon kyyneliä. Tuntui kuin jokin hänessä olisi särkymäisillään, mutta samalla hän tunsi riemuitsevaa iloa. "Petrosa rakasti häntä!"
Hän oli tämän miehen ensimäinen rakkaus, samoin kuin tämä oli hänen unelmiensa ihanne.
Mutta hän oli korkeasukuinen nainen ja toinen oli vain halpa pappi. Kokonainen kuilu oli heidän välillään, mutta heidän sielunsa saattoivat yhtyä ylhäällä. Hänen oli pidettävä kiinni siitä, eläydyttävä siihen ajatukseen, että Petrosa kuolisi pyövelinkirveen alla. Ei, ei, niin ei saanut käydä, hänet oli pelastettava, maksoi mitä maksoi.
Mutta milloin, milloin oli se hirmuinen tapahtuva? Sitä oli kysyttävä
Petrosalta itseltään.
Samana päivänä tuli Krister Horn ja keskusteli kauan Ebba rouvan kanssa sisarestaan.
"Hörningsholmassa ovat asiat aivan hullusti", sanoi hän, "on kuin kaikki olisi käännetty mullin mallin. Sisareni itkee ja huokailee yhtenä hetkenä häntä kaivaten, toisena vannoo hänen noituudella ja pirun juonilla houkutelleen hänet tyhjentämään aittansa tilan alustalaisille. Nämä puolestaan huutavat häntä kuin taivaan enkeliä, joka on siunannut heitä sekä maan että taivaan antimilla. Kirkkoherra ei voi enää vaikuttaa heihin mitään, he odottavat vain suutariaan, joka voi minä päivänä tahansa kääntää heidät katolisuuteen, mutta jos hän voi saada. Annan vielä kerran tyhjentämään aittansa, niin sen sanon, että hän on oikea poppamies. Kiitetty rauhallisuus on tilalta tiposen tiessään, ja nyt, kuten sanottu, vallitsee suuri sekasorto Hörningsholmassa."