"Mistä sen tiedätte?"
"Mitäpä tietoni hyödyttävät, kun en ole voinut estää niiden sieppaamista pois."
Äänessä oli osanottoa, joka syvästi liikutti Ebbaa. "Tahdon olla varuillani", sanoi hän luoden katseensa Petrosaan. Mutta katse, joka häntä kohtasi, oli niin epätoivoinen, että se säikähdytti häntä.
"Teillä on varmaan enemmänkin sanottavaa minulle?" puuskahti hän pelästyksissään.
"Sallikaa minun siunata teitä!" pyysi Petrosa kiihkeästi.
Ebba kumarsi melkein tietämättään päänsä ja papin kädet koskettivat sitä keveästi hänen lausuessaan pyhät sanat. "Kiitos, ja kaikki pyhät sinua siunatkoot!" huudahti hän lopuksi ja riensi pois.
"Hän tahtoo kääntää minut katolisuuteen", ajatteli Ebba. "No niin, se voikin olla samantekevää. Mutta joutuisin yhä enemmän hänen valtaansa, ja sitä en tahdo."
Mutta hänessä heräsi voittamaton halu tietää mitä kirjeissä oli vielä sellaista, jota Petrosa ei lukenut, vaikka myönsikin hänelle oikeuden lukea ne. Kaikesta päättäen oli se jotakin, mikä koski häntä yksityisesti; ja hän ei ollut mikään lapsi, hän vihasi kaikkea salamyhkäisyyttä, ja hänen täytyi saada se tietoonsa.
Petrosalle oli annettu asunnoksi pieni huone, joka sijaitsi linnantornin alla, ja seuraavana päivänä, kun hän tiesi papin olevan poissa, hiipi hän sinne sykkivin sydämin. Häntä vastaan lemahti kukkien ja metsän tuoksu, Petrosa luultavasti rakasti sellaista.
Kirjoituspöydällä oli useita kirjoja ja pergamenttikäärö. Ebba nosteli niitä varovasti, mutta niiden alla ei ollut kirjeitä. Mahtoiko hän ne pitää mukanaan? Laatikosta löytyi kuin löytyikin useita kirjeitä, mutta mikä niistä oli oikea? Hän otti päällimäisen, sen neljäskin sivu oli kirjoitettu täyteen — latinaksi. Miksei hän ollut opetellut tätä kieltä? Kirjeen oli allekirjoittanut Ragvald Ragvaldinpoika, ja siinä oli kaksi kertaa mainittu Ebba rouvan nimi. Petrosa oli itse pakoitettava kääntämään se, sillä olihan hän tunnustanut Ebba rouvalla olevan siihen oikeuden.