"Tästä täytyy tulla jotakin", sanoi Ebba vilkkaasti. "Aivan ihmetyttää, mikä voima heillä kaikilla on."
"Minä olen myös kirjoittanut paavin lähettiläälle ja lähettänyt kopiot kirjeistä."
"Oletteko kirjoittanut omistakin toimistanne, pater Petrosa?"
"En", vastasi hän, "sillä minä toimin teidän näkyvissänne."
"Täytyykö toisin sanoen minun kirjoittaa?"
"Luulen, että legaatti odottaa sitä."
"Ei", sanoi Ebba rouva tuokion aprikoituaan, "teidän täytyy tehdä se itse. Näen kyllä toimintanne tuloksia siinä vaikutusvallassa ja luottamuksessa, minkä olette saavuttanut kansan keskuudessa. Mutta en tiedä mitä keinoja olette käyttänyt, ja sanon sukulaiseni Ebba Brahen kanssa: kenties on parasta, että olen olevinani siitä tietämätön."
"Tahdon mielelläni antaa elämäni kääntääkseni teistä pois kaiken pahan. Mutta en luule vaaran uhkaavan sieltä päin."
"Mihin tähtäätte?"
"Niitä kirjeitä, joita lähetätte Puolaan, ei pidellä varovasti.
Vihollisenne ovat saaneet useita niistä huostaansa."