"Ja minä kohtelen häntä kuten aivan merkityksetöntä miestä", sanoi
Ebba melkein pelästyksissään.
"Se on kuten pitääkin."
Petrosa kutsuttiin saapuville, ja herra Krister Horn, joka oli kirjanoppinut mies, oli aika ihmeissään, kun huomasi nuoressa papissa yhtyvän opin ja mielenterävyyden, joka oli paljon suurempi hänen omaansa.
Ebba rouva oli läsnä melkein kaikissa heidän keskusteluissaan ja kuunteli niitä mitä vilkkaimmalla mielenkiinnolla. Mutta varsinkin ne leimahdukset, joihin Petrosa purki palavan intonsa, täyttivät hänen sielunsa, ja hän tunsi syvää kiintymystä nuoreen pappiin.
"Tehän aivan kuohutte tunnehurmauksessa", sanoi Krister herra, "ja se voi lamauttaa voimanne."
"Käsivarteni on vahva eikä enempää tarvita", vastasi hän.
"Milloin se on tapahtuva?"
"Huomenna, ensi viikolla, vuoden kuluttua — mistä minä tiedän, olen ainoastaan välikappale."
"Mutta eikö odotus ole raskasta?"
"Ei", vastasi hän, "se on kevyt ja suloinen, melkein kuin taivaan paratiisissa."