Skytte antoi hänelle rovon ja pyysi häntä sitten menemään. Mutta hän pyysi hellittämättä jokaiselta jotakin, kuinka pientä tahansa.
Lopulta hän saikin tahtonsa täytetyksi ja töpsötteli sen jälkeen hyvin tyytyväisenä tiehensä.
Seuraavana päivänä veti metsä heitä jälleen puoleensa. He eivät nähneet naista, mutta sen sijaan ukon, joka näytti likipitäen satavuotiaalta ja joka kaivoi maahan pientä kuoppuraa.
"Mitä tuostakin tulee?" kysyi Kustaa.
"Hauta", vastasi vanhus, "oikein sorea hauta."
"Kuka siinä tulee lepäämään?" kysyi Juhani.
"Aluksi tämä", sanoi hän ja heitti hautaan rahan.
"Eikös tuo ollut sama, jonka annoit eilen eukolle?" sanoi Kustaa
Skyttelle.
Rivakoin lapionpistoin oli hauta täyttynyt puoleksi, ja sitten ukko luikki tiehensä sanomatta sanaakaan hyvästiksi.
"Mitähän tämäkin lie väkeään?" kysyi Kätchen.