"Mihin niin?"
"Käärmeluolaan, tietysti!"
Kuului raaka nauru. "Niin, siellä olisi hauska nähdä heidät."
"Pian takaisin, eivät he voi päästä käsistämme."
He loittonivat puhellen keskenään.
"Rakkaat", sanoi Kätchen, "ajatelkaa, että Jumala on kanssamme ja ettei meille voi koskaan käydä pahemmin kuin hän tahtoo. Ja sitten nopsasti eteenpäin!"
He lähtivät heti taipaleelle ja näkivät pian heikon valon häämötyksen.
He huudahtivat ilosta. Ja katso, valo selkeni selkenemistään. Pian alkoi kuulua myös puron lorina.
Kustaa oli melkein aina etumaisena. "Jos otan pois muutamia kiviä, sovin kömpimään tästä läpi", sanoi hän ilosta läähättäen.
"Tee se, minä autan sinua,"