"Ne saat pian muuttaa pois", virkkoi herttua. "Sotaherra Rozivill on tulossa ylivoimaisen sotajoukon kanssa. Sain sen tietää niin myöhään, etten ehtinyt lähettää Gyllenhjelmille apuväkeä, ja varmaankin Kokenhaus on mennyttä kalua."
Niin olikin Puolalaiset ajoivat ruotsalaiset pakoon, ja niin tykistö kuin ampumavaratkin joutuivat vihollisen käsiin.
Se oli kova isku Gyllenhjelmille, joka teki kaikkensa pitääkseen joukkonsa koossa, mutta ne hakattiin osaksi maahan, osaksi ajettiin pakosalle; joko väsymys tai lahjukset olivat tärvelleet kurin tykkönään.
Kun saapui käsky, että joukkojen jäännökset oli vietävä herttuan luo, riensi Gyllenhjelm määräystä noudattamaan. Sen jälkeen yhdistettiin koko armeija ja se marssi Wendeniä kohden. Puolalaiset joukot, jotka olivat levinneet laajalle ympärinsä, riensivät tieltä pois, osa Kokenhausiin, toinen Rigaan, mutta ruotsalaiset hyökkäsivät pakenevain kimppuun ja onnistuivat saamaan takaisin Kokenhausin luona menetetyn tykistönsä.
Herttuan tarkoitus oli ryhtyä Rigaa piirittämään. Mutta syyskuun alussa saapui sanoma, että Sigismund oli tulossa puolalaisen pääjoukon kera, jolla oli suurkansleri Jan Zamoiski päällikkönään. Silloin luopui herttua piiritysaikeistaan. Siihen vaikutti osaltaan sekin, että katovuosi ja varsinkin rutto oli rasittanut maata, niin että kansa muistutti enemmän varjoja kuin ihmisiä.
Sigismundille oli sanottu, että hänen läsnäolonsa edistäisi sodan viemistä onnelliseen päätökseen. Sentähden oli hän seurannut mukana lähimpäin suosikkiensa vartioimana,. Puolalainen sotajoukko oli tunkeutunut keskelle Liivinmaata Wolmarin kaupunkiin, jota Zamoiski päätti ryhtyä piirittämään. Mutta kun hän ei ollut tuonut tykkejä mukanaan, täytyi hänen niitä odottaessaan pysyä toimetonna paikoillaan kokonainen kuukausi.
Se oli pieni pahanpäiväinen linnoitus, ja kun herttua herätti kysymyksen, oliko miehistöä asetettava sitä puolustamaan, vastusti sitä Nassaun kreivi, selittäen että ken Alankomaassa tahtoisi moista puolustusta yrittää, hänet epäilemättä hirtettäisiin uhkarohkeudesta.
De la Gardie ja Gyllenhjelm vastasivat, etteivät muurit ja vallit puolustaneet, vaan miesten oli puolustettava niitä, ja pyysivät saada puolustuksen hoteilleen. Herttua suostui, ja ne marssivat kaupunkiin rykmentteineen ja alkoivat heti laittaa pikku linnoitusta mahdollisimman hyvään kuntoon.
Kun kaikki valtaamattomat linnoitukset oli miehitetty, purjehti herttua koko hovin kera Räävelistä Turkuun. Täällä hän otti uskollisuudenvalan Suomen aatelistolta ja rankaisi ankarasti kaikkia väärinkäytöksiä, joita oli juurtunut maahan.
Erittäinkin rahvaan yleinen kurjuus kävi hänen sydämelleen. Talonpojat olivat ennen kaikkea kärsineet sodasta, aatelisto oli riistänyt itselleen heidän vero talo jaan ja kohteli; niiden entisiä asukkaita melkein kuin liiviläinen aatelismies maaorjiaan. Suomen rahvaan tila oli hyvänä todistuksena siitä, mihin kaikkeen mahtavat julkesivat ryhtyä, kun kuningasta ei ollut mailla.