* * * * *
Abbedissa Franciska de Lerma oli ruhtinaallista syntyperää. Hän oli nuoruudessaan ollut Maria Steyermarkilaisen persoonallinen ystävätär, ja tämän suosituksesta suostui hän ottamaan Elsan tilapäiseksi hoidokiksi. Ainoastaan siten saattoi hän oleskella luostarissa.
Häntä kehoitettiin sitä paitsi tarkoin noudattamaan luostarille säädettyjä menoja. Saattoi maksaa hänen henkensä, jos tuli tunnetuksi, että hän oli protestantti.
Elsa lupasi kaiken mitä vaadittiin. Nyt oli hän lähellä maaliaan, täältä oli hän löytävä Eevan — jos hän vielä oli elävien joukossa. Mutta tässä luostarissa ei rakas sisko ollut, sen tiesi hän, ennenkuin ensimäinen viikko oli kulunut umpeen. Kun hän ilmoitti siitä abbedissalle ja sanoi, että hänen täytyi nyt lähteä toiseen luostariin, vastasi tämä, että sääntöjen mukaan täytyi hänen oleskella luostarissa vähintään kuukausi. Kuukauden kuluttua saattoi asian ottaa uudestaan puheeksi.
Elsa aivan jähmettyi kauhusta. Kenties oli aikomus pitää hänet täällä iätkaiket. Samana päivänä määrättiin hänet hoitamaan erästä sairasta nunnaa.
Nuoret kuiskailivat hänelle, että sairas oli ilkeä vanha nainen, jolla varmaan oli jokin suuri synti omallatunnollaan, sillä hän ei saanut kunnaan rauhaa henkäämän hetkeksikään. Mutta se ei Elsaa pelästyttänyt.
Myöhään illalla hänet vietiin sairaan luo. Pikku sellissä oli ainoina huonekaluina yksinkertainen puusänky, tuoli ja pieni pöytä. Valkoisella kalkkiseinällä sängyn yllä oli pyhän neitsyen kuva.
Palveleva nunna toi palavan lampun ja hartauskirjan, jotka laski pöydälle.
"Teidän täytyy valvoa koko yö", sanoi hän Elsalle, "valvoa ja rukoilla, sillä ei voi tietää minä hetkenä hän saa kohtauksensa."
"Tulen tekemään parastani", vastasi Elsa ja hiipi varpaisillaan sairaan luo. Nunna meni tiehensä.