"Ulkona puutarhassa, aitovarressa", vastasi poika.
Ei epäilystäkään, hänen siellä täytyi olla, ja hän riensi melkein lentämällä huoneesta. Ilta pimenee pian etelämaissa ja nyt se pimeni parhaillaan.
Kun Elsa tuli neuvottuun paikkaan, ei hän nähnyt ainoatakaan ihmistä.
Hän huusi kärsimättömästi: "Tule, tule, täällä minä olen!"
Samassa heitettiin vaippa hänen ylitseen ja hänet nostettiin vahvoille käsivarsille. "Jos huudatte, olette kuoleman oma", kuiskasi ääni. Häntä kannettiin kappaleen matkaa ja asetettiin sitten vaunuihin. Hänen suuhunsa pantiin kapula, kädet sidottiin selän taa, jonka jälkeen hänet jätettiin yksin ja vaunut kiitivät katua eteenpäin.
Tämän täytyy riippua erehdyksestä, ajatteli Elsa, jollei… Alliaga olisi kenties saanut tiedon, että hän oli Sevillassa. Kirje taisi olla häneltä. Se kurja saa kuulla nyt totuuden. Jumalan kiitos, hän ei tuntenut pelkoa lainkaan.
Vaunut pysähtyivät. Samat käsivarret kantoivat häntä portaita ylöspäin, hän kuuli kuiskailtavan ja ovia availtavan. Hänet kannettiin varmaankin monien huoneiden läpi ja laskettiin sitten varovasti jollekin pehmeälle.
Askelet loittonivat, hän kuuli oven sulkeutuvan. Heti sen jälkeen hän tunsi jonkun päästävän hänen kätensä irti ja ottavan suukapulan pois. Vaippa putosi maahan, ja Elsa nousi nopeasti sohvalta, jolle hänet oli laskettu.
Hän oli pienehkössä, upeasti sisustetussa huoneessa. Kynttiläkruunusta levisi himmeä, miellyttävä valo huoneeseen, ja hänen jaloissaan makasi nuori, kaunis tyttö, joka painoi hänen hameensa lievettä vasten huuliaan toistellen: "Oh, bellissima, bellissima!"
Elsa irroittihe hänestä nopeasti ja kysyi: "Missä olen?"
"Inkvisitsionipalatsissa", vastasi tyttö nousten.