"Kenen käskystä on minut tuotu tänne?"
"Hänen ylevyytensä Alliagan."
"Tahdon tietää millä oikeudella!" huudahti Elsa.
"Hänen ylevyytensä kysyy, mihin aikaan huomenna signora tahtoo hänet ottaa vastaan."
"Tahdon nyt heti, sillä minun on jo tänä iltana palattava takaisin."
"Se ei käy päinsä", sanoi tyttö, veti uutimet syrjään salaoven edestä ja viittasi pieneen makuuhuoneeseen. Hän taputti käsiään ja kaksi palvelijaa kantoi huoneeseen katetun pöydän, jolla oli ruokaa ja viiniä. Heti sen tuotuaan palvelijat poistuivat.
Tyttö otti eräästä ikkunakomerosta sitran ja pani sen pöydälle, toivotti signoralle hyvää yötä ja meni.
Elsa ei tuntenut mitään pelkoa, harmia vain. Kuinka Alliaga oli rohjennut hänet ryöstättää? Hänen täytyi kirjoittaa ruhtinatar Marialle. Mutta ajatteles, jos mokoma tahtoi hänet pidättää, kuka oli hänet silloin pelastava? Kuka muu, jollei sama mies, joka kerran ennenkin oli pelastanut hänen henkensä? Hän varmaan rientäisi nytkin apuun. Elsa ei voinut auttaa sitä, että tunsi iloa saadessaan uutta aihetta häntä kiittää.
Sairautensa jälkeen oli Elsalla oivallinen ruokahalu ja hän istuutui syömään. Hän maistoi viiniä, se oli makeaa ja sangen hyvää. Ei ollut vettä siihen sekoitettavaksi, ja Elsa joi sentähden ainoastaan puolen lasia.
Aterian jälkeen hän meni ikkunan luo. Se antoi pihalle, ja siellä käveli sotamiehiä edestakaisin. "Niin, eihän minun tarvitse heittäytyä täältä ulos", ajatteli hän. "Hän kyllä tulee minut vapauttamaan."