Oli kuin nämä miehet olisivat vaihtaneet osiaan, ja kansa kuunteli sellaisella hartaudella, kuin se olisi ollut kutsuttu tuomariksi.
"Kuinka tiedätte", huudahti suurinkvisiittori, "ettei se, joka itkee ja rukoilee ja lyö rintoihinsa, ole Jumalalle otollisempi juuri katumuksensa tähden kuin se, joka kenties ei katso tarvitsevansa rukoillakaan?"
"Teidän kunnianarvoisuutenne", vastasi de Vuergas, "älkäämme puuttuko teologisiin väittelyihin; kansa, joka on meitä kuulemassa, tietää, että minun saarnani on: Olkaa lempeät, sävyisät ja rakastavaiset, koska Kristuskin, meidän esikuvamme, oli rakastavainen, sävyisä ja lempeä! Olen sanonut: Rakastakaa ja auttakaa toisianne, sillä olette kaikki veljeksiä ja saman isän lapsia, eivät ainoastaan roomalais-katoliset, vaan myös evankeliset, maurit ja juutalaiset, jotka kristinopin ovat omistaneet; Kristuksen jumalainen oppi on annettu koko ihmiskunnalle, katsomatta eri oppilauseihin. Tiedän monien, jotka polvistuen ovat tätä oppia tunnustaneet, sittemmin polttorovion liekeissä kironneen pyhää uskontoamme."
"Hän herjaa", huudahti Alliaga, "hän uskaltaa syyttää pyhää inkvisitsionia!"
De Vuergas ei vastannut mitään, mutta hän loi tuomariinsa niin terävän, niin kylmän, niin läpitunkevan katseen, että Alliaga loi silmänsä maahan. Kenties hänen silmiensä editse vierivät ne salaiset ja julkiset vääryydet, joita hän oli tehnyt, ne nurjat tuomiot, joita hän oli langettanut, hänen ilmipäivällä tekemänsä rikokset ja salaiset irstailunsa.
Mutta mikään rikollinen ei ole julkeampi kuin jumalaton pappi, ja
Alliaga esiintyi pian entisellä varmuudellaan.
Kuulijat olivat kauhusta jähmetyksissään. He ymmärsivät, mihin vaaraan apostoli antautui, tämä mies, joka uskalsi lausua mitä ajatteli, vieläpä itse tuomioistuimen edessä.
Useimmat tunsivat apostolin persoonallisesti, hän oli ollut heidän kaikkien ystävä ja hyväntekijä, ja jos tarvittiin, tahtoivat he antaa henkensäkin hänen puolestaan.
Alliaga viittasi kirjurille, joka oli merkinnyt kirjaan kaikki de Vuergaan lausunnot. Hän luki pöytäkirjan kerta toisensa jälkeen, ikäänkuin varmistuakseen tekemässään päätöksessä.
Sen jälkeen hän otti kirjan, jonka muuan notaareista ojensi hänelle, ja näytti tekevän vertailuja.