"Noudatan meidän Herramme Kristuksen esimerkkiä."
"Hän on heittänyt kirouksen jumalattomille ja kerettiläisille!"
"Ei, teidän kunnianarvoisuutenne, hän ei ole tuominnut muita kuin kerskaajat, ne, jotka jumalisuuden vaipalla verhoavat törkeitä paheita ja tekopyhillä sanoilla aistillisia ajatuksia ja hankkeita. Heille Kristus sanoo: 'Menkää tyköäni, te kadotetut!' Eksyneet ja katuvaiset on hän siunaten ottanut käsivarsilleen."
Hänen sanansa olivat tunkeutuneet sydämiin, ja kansan keskuudesta kuului hyväksymisen muminaa.
Suurinkvisiittori kuohui raivosta, mutta sanoi teennäisellä sävyisyydellä: "Sanotaan, että osoitatte liian suurta suvaitsevaisuutta kerjäläisille, juutalaisille, maureille ja kerettiläisille, näille kirottujen ja kadotettujen joukoille…"
"Teidän ylevyytenne", keskeytti de Vuergas, "he ovat onnettomia ja vainottuja, sentähden he tarvitsevat minua."
Näitä sanoja seurasi pitkällinen hyväksymisen humina.
Alliaga näki, kuinka puna oli palannut Elsan poskille, kuinka tämä nautti de Vuergaan voitosta ja hänen omasta tappiostaan. Mustasukkaisuus kalvoi hänen sieluaan, ja hän huudahti melkein vimmoissaan:
"Tiedän, että teidän selvän ymmärryksenne ovat sumentaneet saastaiset opit, jotka tulevat Saksasta ja Ruotsista, noista viheliäisistä maista, joissa pakanuus ja kerettiläisyys nykyään ottelevat vallasta."
"Minusta ihmisten usko on tuomittava heidän tekojensa mukaan", vastasi de Vuergas. "Vai eikö teidän ylevyytennekin mielestä sydämen hurskaus ja aikomusten puhtaus ole Jumalalle otollisempi kuin että sielu, joka on murhien, koston ja siveettömyyden tahraama, polvistuu alttarin ääreen ja huokauksin ja hartain elein huutaa: 'Herra, Herra!' sydämessään unelmoiden vihollistensa perikadosta; tai että hän huutaa: 'O, Jumalan karitsa, armahda minua!' ja rukouksensa toimitettuaan menee rypemään uusissa paheissa ja rikoksissa?"