Mutta sitä juuri ei Alliaga tahtonut, ja lujalla äänellä hän huusi:
"Tyhjentäkää sali!"
Tänä hetkenä oli pater Lorenzo tullut perältä. Hän oli kalmankalpea ja kuiskasi muutamia sanoja suurinkvisiittorille.
Mutta tämä ei kääntänyt edes päätänsäkään, hän näki inkvisitsionipalvelijain lähestyvän pannakseen molemmat vangit kahleihin. De Vuergas oli heti ojentanut molemmat kätensä pantavaksi kahleihin, kun aitauksen yli hyppäsi yleisen melun vallitessa useita miehiä varsinaisesta kansasta; he lankesivat polvilleen de Vuergaan eteen, suutelivat hänen käsiään ja jalkojaan ja sanoivat häntä isäkseen ja hyväntekijäkseen.
Uhkasi aika metakka, mutta inkvisitsioni oli ennen kaikkea viisas ja varovainen.
Kolminkertainen rivi inkvisitsionipalvelijoita kiertyi yhtäkkiä suunnattoman jättiläiskäärmeen tavoin yhteenpakkautuneen joukon ympärille. Ihmiset olivat niin saarretut, että heidän elämänsä oli inkvisitsionin käsissä. Mutta vastarinnatta ei väkijoukko sittenkään näyttänyt aikovan antautua uhriksi, verinen käsikähmä oli siis edessä.
Alliaga näki, että kaikki tyynni olivat surman silmukassa ja hymyili viekkaudelleen. Nyt ei tyttökään voinut enää päästä hänen käsistään, ja hän veti helpoituksen huokauksen.
Samassa aukeni suuri ovi selkoselälleen, vartijat ja kansa vetäytyivät syrjään syvän kunnioituksen ilmeellä.
Suurinkvisiittori kalpeni. Ylineuvoston presidentti, muutamain neuvosten seuraamana, astui tuomiosaliin. Hän pysähtyi saavuttuaan de Vuergaan rinnalle.
Alliaga loi silmänsä maahan. Hän tiesi mistä häntä syytettäisiin ja sadatteli unhotustaan.
Presidentti kääntyi inkvisitsionipalvelijoihin, jotka aikoivat viedä vangit pois.