"Päästäkää tämä mies vapaaksi", sanoi hän ankarasti. Kahleet irroitettiin heti paikalla. "Teidän armonne", rohkeni Alliaga virkkaa. "Millä oikeudella olette syyttänyt tätä miestä", huudahti presidentti. "Ettekö tiedä, että jokainen vangitseminen on ensin neuvoston vahvistettava?"
"Tiedän, että tämä muodollisuus on lyöty laimin", sammalsi Alliaga.
"Mutta tarkoitukseni oli…"
"Jokainen laiminlyönti tässä suhteessa on rikos", jatkoi presidentti. "Kuningas ja neuvosto tahtovat, että kerettiläisiä vainotaan, mutta meille täytyy ensin antaa tilaisuus päättää, onko syytetty rikollinen vai eikö."
Alliaga ei uskaltanut, vastata mitään, ja presidentti kääntyi kumartaen de Vuergaaseen ja sanoi kohteliaasti: "Olen iloinen voidessani antaa teille takaisin vapautenne."
"Viva, viva!" huusi kansa. "Jumala ja pyhä äiti korkeaa neuvostoa siunatkoon!"
"Pyydän teidän ylevyyttänne osoittamaan oikeutta myös tälle nuorelle naiselle, joka viekkaudella on siepattu kiinni ja laahattu tuomioistuimen eteen, mutta jonka viattomuudesta menen takaukseen", virkkoi de Vuergas lujalla ja kirkkaalla äänellä.
Presidentti katsoi ensin syytettyyn; luultavasti tämän näkeminen hämmästytti häntä, sillä hän loi harmistuneen katseen suurinkvisiittoriin.
Tämä saattoi hädintuskin hillitä itseään, vaikka tekikin suunnattomia ponnistuksia näyttääkseen tyyneltä.
"Olen vangituttanut hänet yksissä neuvoin abbedissa Franciska de Larman kanssa", sanoi hän nöyrästi. "Pyhä veljeskuntamme kieltää kerettiläisten oleskelun tässä maassa; tarkoitukseni on ollut ainoastaan valaista hänelle miten väärässä hän on, ja sitten lähettää hänet rajan yli. Pyydän kysyä, pitääkö teidän armonne sopivana, että sallin jonkun maallikon temmata hänet käsistäni?"
"Menen takaukseen, että hän saapuu, kun häntä kutsutaan", puuttui de Vuergas puheeseen. "Mutta anon nöyrimmästi, että hänet sillä välin säästettäisiin oleskelemasta vankilassa."