"Kuka teille on sanonut, että minun tarkoitukseni on ollut viedä hänet vankilaan?" vastasi Alliaga ivallisesti hymyillen. "Näyttää siltä, kuin ajattelisitte enemmän silmienne ruokaa kuin mikä parhaiten sopii hänelle."
De Vuergas kalpeni suuttumuksesta, mutta ennenkuin hän ehti vastata, oli Elsa heittäynyt presidentin jalkoihin.
"Jumalan laupeuden tähden, pelastakaa minut!" rukoili hän hätäännyksissään.
Tämä oli ilmeisesti epävarma, mitä oli tehtävä. "Mihin on tarkoituksenne viedä hänet?" kysyi hän Alliagalta.
"Karmeliittiluostariin, missä hän on ollut ennenkin", vastasi tämä.
"Vaunut, jotka hänet vievät, odottavat ulkona."
Tiedämme, että pater Lorenzo oli tullut sisään. Hän pysyi edelleen paikoillaan Alliagan tuolin takana, mutta kumartui useat kerrat eteenpäin ja näytti pyytävän tältä jotakin, mutta sai aina kieltävän vastauksen.
Kun Alliaga mainitsi ulkona odottavista vaunuista, antoi Lorenzo varoittavan merkin Elsalle. Tämä riensi de Vuergaan luo ja sanoi rukoillen: "Seuratkaa minua, älkää jättäkö minua yksin, minua peloittaa niin kovin!"
"Kyllä, lapseni, minä seuraan sinua, sanokoonpa maailma mitä tahansa", puuskahti de Vuergas innokkaasti ja otti hänen käsivartensa kainaloonsa.
"Nyt en enää pelkää mitään!" sanoi Elsa painaen väsyneen päänsä hänen olkaansa vasten.
Tällä hetkellä Alliaga näytti hirveältä. Mustasukkaisuus ja raivo olivat tehneet hänen kasvonsa lyijynharmaiksi, silmät uhkasivat pilkahtaa pois reijistään. Ärtyisästi hän viittasi Lorenzolle, joka jälleen näytti pyytävän jotakin, ja nousten seisoalleen hän huudahti pauhulla: "Virkani nojalla ja Sevillan suurinkvisiittorina käsken, että nämä molemmat on heti…" kamalasti karjahtaen hän kaatui lattialle.