Kätchen taisteli kovan taistelun, mutta hän oli tottunut hillitsemään itseään ja sanoi leikkisästi:
"Lopeta nyt jo, Juhani, tule istumaan tähän vierelleni."
"En ennenkuin olet sanonut minulle, etkö eilen antanut rukkasia."
Kätchenin poskilla häivähti puna. "Miksi kysyt minulta sitä?"
"Tahdon tietää syyn."
"Syyn, mihin?"
"Tietenkin teit sen jonkun toisen tähden."
"Isäni ei tahtonut, että menisin naimisiin. Mutta puhukaamme nyt jostakin muusta. Tule ja istu viereeni tähän takkavalkean ääreen."
Juhani istuutui hänen rinnalleen. "Aivan kuin muinoisina päivinä", sanoi hän pannen kätensä hänen kädelleen, johon tahtoi tarttua.
"Muistatkos", sanoi Kätchen vetäen kätensä pois, "kuinka monta kertaa löin sinua sormille, kun et osannut läksyjäsi, ja kuinka sitten palkitsin ahkeruuttasi säästämilläni mesikakuilla?"