Hänen olalleen laskeutui käsi ja tuttu ääni virkkoi: "Oletpa sinä ahkerassa työssä, Kustaa!"
Kustaa veti puhujan lähemmäksi ja sanoi päätänsäkään kohottamatta, viitaten Nevan virtaan: "Näetkös, Juhani, tuosta pitäisi rajan kulkea!"
"Siellä päin, niin, mutta entäs toisilla tahoilla? Vai niin, kartta käsittää vain puolet Saksasta, eikä se riitä sinulle, Kustaa!"
Nuori ruhtinas punastui. "Voitko lukea ajatuksia", sanoi hän ja kääri kartan kokoon.
"Toivoisin, ettet sinä voisi lukea minun ajatuksiani", sanoi Juhani surullisen vakavasti.
"Ikäänkuin sinun ajatuksesi eivät aina olisi jaloja ja sinun arvoisiasi", virkkoi Kustaa vilkkaasti. "En tiedä ainoatakaan ihmistä, jota kohtaan tuntisin niin suurta kunnioitusta ja ystävyyttä ja niin järkähtämätöntä luottamusta."
"Tahdon ottaa sinun liioitellut ylistelysi lukuun ja esittää pyyntöni."
"Minua oikein ilahuttaa se, mitä nyt sanot. En halua mitään hartaammin kuin että voisin olla sinulle hyödyksi."
"Rakas Kustaa", sanoi Juhani yhä enemmän hämillään, "tiedäthän, että olen Itä-Göötanmaan herttua."
"Samoin kuin minä olen Suomen herttua", huudahti Kustaa hilpeästi.
"Niinhän olemme olleet kruunajaisista lähtien."