"Asianlaita on niin, että kuningas sanoi aikovansa lähteä pian Eerikin-retkelleen, ja sentähden lienee paikallaan, että sitä ennen kotiudun lääniini voidakseni hänelle valmistaa arvokkaan vastaanoton."
"Tahdotko jättää meidät, Juhani?" huudahti Kustaa.
"Velvollisuuteni vaatii, että minä…"
"Niin sinun jalo, ylevä velvollisuudentuntosi. Kätchen on uskonut minulle kaiken. Tiedän, että rakastat häntä suuresti."
Juhani pani kätensä hänen suunsa eteen. "Vaiti siitä", sanoi hän, "hanki vain setäni suostumus."
"Eikö sinulla ole täysi oikeus muuttamiseen?" kysyi Kustaa vilkkaasti. "Kaikkien uhrauksiesi jälkeen! Ei, Juhani, nyt teet hänelle vääryyttä; kiittämätön hän ei ole — kaikkein vähimmin sinua kohtaan!"
"Silloin toivon saavani hänen suostumuksensa."
"Mutta, Juhani", virkkoi Kustaa hellän huolissaan. "Sinähän olet viihtynyt niin hyvin hiljaisessa perhepiirissämme, kuinka tulet viihtymään vierasten keskuudessa?"
"Minä ajattelen teitä ja heitän toivoni tulevaisuuteen", vastasi
Juhani hymyillen.
"Ja miten käy nuoren, ymmärtämättömän sisareni?"