Ylioppilas tuli hoippuvin askelin, paitahihasillaan, revityin paidankauluksin ja päihtymyksestä pöhöttynein kasvoin. Hänen piti auttaa porttia salvatessa.
Skytte antoi hänen mennä ohitseen toivoen pääsevänsä häneen käsiksi takaa päin. Mutta miekkonen huomasi vihollisensa ja nyt alkoi mitä hurjin kaksintaistelu.
Skytte oli tosin vastustajaansa väkevämpi, mutta raivo oli lisännyt tämän voimia. Peläten, ettei voisi pitää puoliaan, huusi hän surkeasti isälleen:
"Ota puukko ja pistä häntä — minä voin maksaa."
"Haa!" huusi hän samassa, ja epätoivon voimin antoi hän Skyttelle iskun rintaan, niin että tämä horjahti taapäin. Toisella kädellään sieppasi hän pistoolin ja laukaisi sen heti. Skytte oli kuitenkin ehtinyt lyömään häntä käsivarteen, ja luoti sattui isään, joka ääntä päästämättä kaatui maahan.
Taistelu jatkui yhtä hurjasti kuin ennenkin, mutta Skyttellä oli nyt ainoastaan yksi vastustaja, ja hän tunsi miten tämän voimat väsyivät yhä pahemmin.
Lopulta hän kaasi hänet maahan. Ylioppilas oli saanut pahanpäiväisen löylytyksen, ja häneltä vuoti veri suusta ja nenästä. Skytte, joka oli harjaantunut painija, oli sitä vastoin osannut suojella itsensä paremmin, mutta tuntuivat hänenkin jäsenensä jokseenkin runnelluilta.
Hän ei ollut oikein selvillä mitä hänen oli tehtävä. Hylkiö makasi tosin liikkumatonna, mutta Skytte huomasi hänen väijyvästi raottavan silmiään eikä uskaltanut jättää häntä yksin. Silloin kuuli hän sanomattomaksi ilokseen hevosten kavioiden kopsetta. Hän riensi avaamaan portin, ja näki joukon herttuan lähettämiä ratsumiehiä. Hän kutsui heidät luokseen ja jätti kaatuneen heidän huostaansa.
Itse kiiruhti hän taloon. Ensimäisessä huoneessa, johon hän tuli, ei ollut ainoatakaan ihmistä, mutta toisesta kuului valittavaa uikutusta.
Siellä makasi poika parka likaisella vuoteella, sidottuna käsistä ja jaloista ja kääre suullaan.