Mikähän paterille tuli? Hänen muotonsa muuttui, ja vihastuksen ilme tuli hänen kasvoilleen. Mutta hän hillitsi itsensä suurella ponnistuksella. "Sitten ei tarvita minun palvelustani", sanoi hän, otti heti jäähyväiset ja lähti.
"Tässä piilee joku salaisuus", puuskahti ruhtinatar. "Mitä antaisinkaan saadakseni sen tietooni."
Paterin mentyä palasi hovin kotioloihin tyyneys, joka oli ollut sieltä loitolla hänen saavuttuaan.
Tähän aikaan kirkolliset liikkeet seuloivat ja pohtivat tulevien aikojen siementä. Papit seisoivat tasaväkisinä vastatuksin, ja jesuiitat uskalsivat ainoastaan kissankäpälällä kosketella saksalaisia oloja.
Steyermarkissa oli tärkeä katolisen maailman keskusasema. Vaaliruhtinas Ferdinandilla oli monia salaneuvotteluja katolisten ruhtinasten kanssa. Hänen veljensä, keisari Mathiaan, vaikutuksesta tosin riippui, että hänet oli valittu ylipääksi, mutta jesuiitatkin toivoivat paljon hänestä.
Suuret tapaukset vetivät Steyermarkin hovisaleihin lukuisia vieraita, ja niiden joukossa oli myös useita unkarilaisia ja böömiläisiä. Molemmat nämä maat olivat kyllä protestanttiset, mutta ne tahtoivat tietää millä mielellä vaaliruhtinas oli heitä kohtaan.
Vierasten joukossa oli ylhäinen unkarilainen, Bethlen Gabor nimeltään. Hän oli tuskin 22-vuotias, mutta esiintyi tavalla, joka veti kaikkien huomion häneen. Vertaisiaan kohtaan hän oli ylpeä ja suvaitsematon, mutta saattoi olla nöyrä ja alamainenkin niille, jotka tahtoi voittaa puolelleen. Silloin hänen kookas vartalonsa ja atleetin raajansa näyttivät aivan kuin putoavan pois päästääkseen hänen miellytyshalunsa näkyviin. Ja melkein aina hän voitti tarkoituksensa.
Ruhtinatarkin mielistyi nuoreen herraan ja keskusteli mielellään hänen kanssaan. Eräässä suuressa linnanjuhlassa esitti hän itse hänet suosikilleen Elsa Sparrelle ja huomasi sitten ilokseen, että he näyttivät huvitetuilta toisistaan.
"Vai ruotsalainen olette", virkkoi Bethlen herra Elsalle. "Oletteko myös protestantti?"
"Olenpa niinkin", vastasi Elsa. "Kummastuttaako se teitä?"