"Ei suinkaan."
"Pysykää sitten paikoillanne. Sillä jos otatte ainoankaan askelen, niin lankean polvilleni rukoilemaan, ettette menisi pois luotani."
Elsa istuutui paikoilleen. "Mitä teillä on sanottavaa?" kysyi hän arvokkaasti.
"Ennenkuin sanon sen, pyydän tietää, olenko loukannut teitä suoruudellani."
"Luulen, ettette ajattele kaikkea mitä sanotte."
"Pitääkö sitten tehdä niin?" kysyi Bethlen ja katsoi häneen hymyillen, ihailevin katsein.
Elsa tunsi, kuinka hän punastui. "Luulen, että täytyy aina tarkoin punnita sanansa", vastasi hän.
"Mutta otaksutaan, että olen tulisesti rakastunut nuoreen, ihastuttavaan tyttöön; eikö minun olisi sanottava se hänelle?"
"Ei suinkaan", virkahti Elsa kiihkeästi. "Se olisi epähienoa."
"Kuinkas tyttö sitten saa siitä tiedon?"