"Luultavasti", sanoi Gyllenhjelm, "eri ihmisten sielunelämä on erilainen. Minä esimerkiksi aavistan, että minua odottavat suuret vastoinkäymiset, ja ajatukseni askartelevat alituiseen ja huomaamattanikin siinä, miten voin ne kestää."
Syntyi kotvan äänettömyys. "Muistatko äitiäsi?" kysyi Samuel
Niilonpoika.
"Hän kuoli, kun minä synnyin."
"Minun äitini kuoli vasta muutama vuosi sitten. Hän sanoi minulle kuolinvuoteellaan, että tulisi aina minua valvomaan."
"Onko hän pitänyt lupauksensa."
"Ei näkyväisellä tavalla muulloin kuin unissani, mutta väliin tunnen hänen läsnäolonsa."
"Sehän on onni."
"Luulet kai, että se vetää minua pois maailmasta?"
"Siltä minusta tuntuu!"
"Mutta niin ei ole laita. Päinvastoin se vahvistaa elämäni onnen."