"Ei ole ketään, jota voisi verrata häneen", puuskahti kuningas innoissaan.
"Pyydän anteeksi, mutta teidän majesteettinne arvostelee — niin, uskallan sanoa — niinkuin sokea värejä."
Kuningas nauroi: "Onko täällä ketään, joka voi väittää häntä vastaan?"
"Antaisin paljon, jos voisin. Mutta hän on oikeassa, he ovat toisiinsa."
"Ulkonäöltään", riensi Akseli herra lisäämään. "Mutta toinen on kaino kukka, jota uskaltaa lähestyä tuskin ajatuksissaan, toinen uhkea ruusu, joka ei ketään karkoita luotaan."
"Hän tahtoo uskotella meille, että on päässyt kaunottaren suosioon", huudahti Åke Tott.
"Kenties ei se olisi ollut mahdotonta", virkkoi Akseli Banér teennäisellä häveliäisyydellä. "Mutta häntä vartioi lohikäärme."
"Hänen isänsäkö?" kysyi kuningas nauraen.
"Sanotaan, että isä on pidättänyt itselleen oikeuden naittaa tai oikeammin myydä hänet enimmän tarjoavalle."
"Hyi, hyi, luulet hänestä pahempaa kuin minä! Mitä tuohon näköisyyteen tulee, en usko sen olevan kovin silmiinpistävä."