"Ja tyttö?"
"Hän on nyt vaimoni ja on mennyt Suomeen, äitini luo." Hän kääntyi lähteäkseen.
"Odotahan, tahdon heti uskoa sinulle mitä tärkeimmän salaisen tehtävän", sanoi kuningas. "Saadaan nähdä, suoritatko sen tyytyväisyydekseni."
Ja niin sai henkisotilas pienen lähetyksen, joka oli niin lähellä kuninkaan sydäntä, ja Lassi Antinpoika lähti samana iltana ripeällä ratsulla taipaleelle Gefleen.
Mutta viestit Venäjältä kävivät yhä hälyttävämmiksi. Kerrottiin hädästä ja kurjuudesta ja samalla salajuonista, kavaluudesta ja välinpitämättömyydestä.
Kuningas antoi kirjeet Oxenstjernalle, ja yksin tämä neuvokas mieskin joutui ymmälle aseman johdosta. "De la Gardie on suuri sotaherra", sanoi hän, "mutta mikään järjestäjä hän ei ole."
Kuningas oli kauan vaiti, mutta eräänä päivänä, kun Oxenstjerna tapansa mukaan saapui neuvotteluun, hämmästytti häntä luja päättäväisyyden ilme, joka kuvastui kuninkaan kasvoilla. Ja melkein samassa hän huudahti: "Päätökseni on tehty, matkustan Venäjälle. Kuka on läheisempi järjestämään Ruotsin asioita kuin Ruotsin kuningas? Herran käsi on minut siksi korottanut, voin siis toivoa hänen apuaan. Teitä huolestuttavat vaarat, jotka uhkaavat, mutta vaaroja on kaikkialla. Eikö Herra voi minua suojella niin siellä kuin täälläkin, ja millainen on luottamukseni Herraan, jos arasta pelosta lyön laimin, mikä on kuninkaallinen velvollisuuteni? Tunnen syvemmin kuin koskaan, että sinne käy tieni, eikä mikään maailmassa voi minua estää sitä kulkemasta."
Hänen silmänsä salamoivat, niissä oli jotakin, joka todisti päätöksen järkähtämättömyyttä, ja Oxenstjerna nyökäytti päätänsä sanoen:
"Tapahtukoon, herra kuningas, kuten tahdot!" Siitä päivin oli asia ratkaistu. Neuvoteltiin vain, kuinka kaikki parhaiten järjestettäisiin.
Valtiopäivät oli kutsuttu koolle tammikuun 14 päiväksi 1614, jolloin säädyille oli esitettävä tärkeitä asioita.