"Toimikaa kuten hyväksi näette. Minä säilytän paperin, tiedätte, milloin sen saatte."
Hollantilaisen poistuttua oli kuningatar hyvin kiihtynyt, hän ei voinut salata itseltään, että oli tehnyt häpeällisen teon, mutta hän lohduttautui sillä, että se koitui maan ja kuninkaan parhaaksi. Olihan sitä paitsi hyvin tavallista, että kuninkailla oli rakastajattaria, ja jos Kustaa Aadolf oli tähän asti ollut itse siveyden esikuva, niin hänen hairahtumisensa siveyden tieltä oli sitä oivallisempi keino hänen vieraannuttamisekseen Ebba Brahesta.
Siitä päivästä lähtien armollinen rouva käyttäytyi aivan toisin tavoin hovineitiään kohtaan. Hän puhui tämän kanssa Kustaa Aadolfista, sanoi tälle, kuinka vähän saattoi luottaa niin nuoreen herraan, ja pyysi, ettei rakas Ebba kiintyisi niin syvästi häneen, ettei voisi kestää surua hylätyksi jouduttuaan.
Nuoren neidin mielessä oli hyvä annos ylpeyttä. Hän kuuli kaikkien sanovan, että oli liian halpa kuninkaan puolisoksi. Hänen oma isänsäkin kehoitti heittämään pois sellaiset turhat ajatukset. Mitä häväistyksiä hän olikaan jo kokenut Kustaa Aadolfin tähden? Hän myönsi mielessään, että hän rakasti Kustaata, joka oli niin kaunis ja uljas… ja rakasti niin hellästi häntä! Mutta kuningatar oli hirveä. Hän vapisi kuullessaan tämän äänenkin, ja mieluummin hän tahtoi olla iät kaiket kuningasta näkemättä kuin joutua pakostakin olemaan alituiseen hänen äitinsä parissa.
* * * * *
Sellainen oli asema. Mutta kuninkaan huomion vetivät samaan aikaan puoleensa tärkeät asiat. Evert Hornilta saapui kirjeitä, joissa selitettiin, että venäläisistä saattoi päästä rauhaan ainoastaan voittamalla heidät miekalla.
"Silloin pysyn lujana päätöksessäni lähteä sinne", puuskahti Kustaa Aadolf. Päästiin yksimielisyyteen siitä, että lujan Pinkovan valloitus murtaisi tsaarin mahdin, ja sitä juuri kuningas tarkoitti.
Kesäkuun lopulla 1615 saattoi laivasto valmistua lähtemään merille sotaretkelle määrättyjen joukkojen keralla.
Mutta ensin oli vietettävä Kätchenin häät.
Ei ollut niin helppo saada kaikkea kuntoon, kun rahanpuute oli suuri. Mutta Kustaa Aadolf ei tahtonut tietää mistään esteistä. Hän luovutti omat talouskalunsa käytettäviksi, ja menoihin kannettiin lain myöntämää hääveroa osaksi tavaroissa, osaksi rahassa. Niinpä Tukholman porvaristo pani 50 lästiä olutta, Vesteråsista tuli 12 lästiä, Arbogasta 8 ja niin edelleen.