Juhlallisuudet kestivät viikon, ja kovasti vieraita silloin kestitettiin, koska Tukholmassa tuli suuri puute elintarpeista ja porvarit valittivat, ettei saanut ostaa ainoaakaan tuoretta silakkaa.
Vastanaineet asettuivat asumaan Vesteråsin linnaan ja elivät alussa anteliaasti ja vierasvaraisesti.
Tähän aikaan oli kuningas monta kertaa nähnyt Ebba Brahen itkettynein kasvoin, vieläpä omin korvinkin kuullut kuningattaren tiuskivan hänelle.
Katarina prinsessa oli sanonut hänelle, ettei nyt enää ollut ketään, joka olisi tyttö rukkaa suojellut. Sentähden hän neuvoi veljeään lähettämään Ebban leskikuningatar Katarinan luo, joka varmaankin ottaisi hänet avosylin vastaan.
Kuningas puhui tästä Magnus kreivin kanssa, ja tämä suostui heti. Tyttärensä maineen tähden hän ei ollut ottanut tätä luoksensa kotiin. Hän nimittäin pelkäsi, että alettaisiin sanoa hänen olevan karkoitettu hovista.
Ennenkuin hääjuhlallisuudet vielä olivat lopussa, riistäytyi kuningas omaistensa syleilystä ja riensi sinne, mihin velvollisuus kutsui. Häntä seurasi Jaakko De la Gardie monien muiden herrojen keralla.
Kahden viikon purjehduksen jälkeen saapui laivasto kesäkuun 28 päivänä Narvaan, ja tuskin kolmea viikkoa myöhemmin seisoi Kustaa Aadolf valiosotajoukon kera Pihkovan muurien edustalla.
Tätä rikasta ja suurehkoa kaupunkia ympäröivät muurit, vallihaudat ja tornit. Kaupungissa ei ollut vähempää kuin 46 luostaria, joiden huiput kohosivat muurien ylitse.
Pieni joki juoksi länttä kohden läpi kaupungin Velikään, ja kulmauksessa, joka sinne muodostui, sijaitsi linna.
Kaupunkia puolustamassa oli noin 1,500 porvaria ja suunnilleen sama määrä sotaväkeä. Kaupungissa vallitsivat taudit ja nälänhätä, sillä ruotsalaiset lotjat sulkivat tuonnin Peipuksen yli, ja ne virrat, jotka toiselta puolen laskevat järveen, olivat tulvillaan, niin että tuonti maanteitse oli mahdoton.