Juhana seisoi selin, mutta Katarina näki, että hän vapisi liikutuksesta.
Silloin meni Katarina vuorostaan hänen luoksensa ja sanoi hiljaa:
"Karkoitatko sinä minut pois?"
Nuori mies tahtoi langeta hänen jalkoihinsa, mutta hän sulki hänet syliinsä ja sanoi: "Tiesin kyllä, ettei mikään maailmassa voisi eroittaa meitä toisistamme."
Niin pani Kati Juhanan istumaan viereensä ja puhui, kuinka ihmisillä heidän asemassaan ei milloinkaan ollut oikeutta määrätä itsestään. "Jos meidät on asetettu toisten yläpuolelle, on meidän velvollisuutemme uhrata omat etumme edistääksemme toisten hyvää", sanoi hän.
Juhana kuunteli kuten muinen, eikä kestänyt kauan, ennenkuin hän sanoi ymmärtävänsä, että Kustaa Aadolf oli paras kuningas minkä Ruotsi saattoi saada ja ettei hän suinkaan tahtonut seista Ruotsin onnen tiellä.
"Tiesin kyllä, että se oli sinun oikea ajatuksesi", sanoi Kati iloisena.
"Onhan se, mutta — on vielä toinen asia…"
"Se on sinun uskottava minulle."
"Minä en — kovaksi onneksi voi hoitaa taloudellisia asioitani."
"Onko sinulla velkoja?"