Kuningatar puhui millä vilkkaalla mielenkiinnolla ja ihailulla hän oli seurannut Jaakko herran kaikkia toimia, ja kuinka Tukholmassa olivat hän ja hänen urotekonsa aina olleet hovin naisten puheenaiheena.
Sotaherra kumarsi, epävarmana oliko hänen vastattava kaikkiin kohteliaisuuksiin.
Sen jälkeen kuningatar käänsi puheen hänen veljeensä ja muistutti, kuinka tämä oli kuningattaren kädestä saanut morsiamensa, kauniin Katarina Oxenstjernan.
"Haluaisin", lisäsi hän, "antaa teillekin sellaisen lahjan."
Jaakko herra karahti punaiseksi, kiitti kuningatarta hyvyydestään, mutta ei sanonut ajatelleensa mennä naimisiin.
"Täytyyhän teidän olla mieltynyt johonkin neitsyeen", huudahti kuningatar häntä tutkivasti katsellen.
"Jos niin on", sanoi Jaakko herra punastuen kuin tyttö, "täytyy minun koettaa voittaa se."
"Mikä vahinko", sanoi Kristina rouva syvään huoaten. "Se surettaa minua melkein."
"Teidän majesteettinne on liian hyvä."
"Onko minun sanottava suoraan, etten ole sitä teidän tähtenne?"