"Teidän majesteettinne ottaisi hengen nuorimmalta pojaltaan."
"Puukoinko vai miekoin?" kysyi äiti pilkallisesti.
"Ei siihen tarvita ulkonaisia aseita. Sairastan sydäntautia, niin että elämäni on riippuvainen jokaisesta kovemmasta mielenliikutuksesta."
"Niin oli laita piennä ollessasi, mutta nyt… tahdot vain peloitella minua."
"Tahdon vain valmistaa teidän majesteettianne."
"Kuinka hennot noin kiusata minua. Sano heti, oletko terve!"
Kaarle Filip tarttui kuningattaren käteen ja pani sen povelleen.
Sydän löi rajusti, ja Kristina rouva kalpeni.
"Onko tätä kestänyt kauan?" kysyi hän katsoen hätääntyneenä poikaansa silmiin.
"Ainoastaan muutamia kuukausia."
"Mutta, herran tähden, täytyyhän tehdä jotakin."