"Tehkää minut onnelliseksi, antakaa minulle rakastettuni, ja onni antaa minulle terveyttä ja voimia!"
"Kuka hän on?"
"Elisabet Ribbing."
"Arvasin sen, mutta… se on… sinun pitäisi käsittää, että… se on mahdotonta."
"Mitä merkitsee, kenen kanssa menen naimisiin, enkös ole nuorin poika!"
"Mutta jos Kustaa Aadolf itsepintaisesti tahtoo pysyä naimatonna?"
"Miksei hän saanut noudattaa sydäntään!"
"Sanotko sen nuhteena? Enkö ole aina uhrannut itseni omieni tähden! Oh, niin sydämetöntä!" Leskikuningatar näytti kiihtyneeltä, mutta jatkoi tyynemmin: "Mitä tähän asiaan tulee, tahdon itse puhua rahastonhoitajan kanssa. En näe mitään pahaa siinä, että käyt hänen talossaan. Saat kernaasti puhua rakkaudestasi hänen tyttärelleen. Mutta käsitäthän, ettei avioliitto voi tulla kysymykseen, ennenkuin vartut vuosiltasi ja käyt katselemassa vieraita maita."
Tämä vastaus oli suotuisampi, kuin herttua oli odottanut, ja hän suostui mielellään pitämään asian salassa, kun sai vain tavata rakastettuaan.
Rahastonhoitajalla oli kohta tämän jälkeen salainen keskustelu kuningattaren kanssa. Rahastonhoitaja sanoi sallivansa, että herttua kävi hänen talossaan kuten tähänkin asti, ja kuningatar lupasi suostua salaiseen avioliittoon, jos nuoret vielä kahden vuoden kuluttua tunsivat samaa rakkautta toisiaan kohtaan.