11.
SELKKAUKSIA.
Kustaa Aadolf oli palannut erittäin tyytyväisenä Itämeren-retkeltään.
Kahden kesken hän sanoi Akseli Oxenstjernalle:
"Olen nähnyt hänet, ja hän on tosiaankin tavattoman kaunis eikä vähintäkään muistuta erästä henkilöä."
"Teidän majesteettinne ei toivoakseni jättäne asiaa silleen."
"Lähetän sinne Evert Hornin. Hän saa tunnustella mistä päin tuuli puhaltaa ja tuoda minulle siitä tiedon."
Silloin sattui tapaus, joka, jollei lopettanut, niin ainakin lykkäsi tuonnemmaksi kaikki toimenpiteet tässä asiassa. Eräs liivinmaalainen aatelismies, nimeltään Farensbach, oli 1600-luvun alussa tuotu vankina Ruotsiin ja jäänyt sinne useiksi vuosiksi. Kun hänet oli vaihdettu vapaaksi, meni hän Kuurinmaan herttuan palvelukseen, mutta kirjoitti sitten Ruotsin hallitukselle tarjoten palvelustaan. Vaikka tämä liiviläinen aatelismies oli urhea, toimekas ja yritteliäs, olihan samalla tunnettu kiihkeydestään, ja sentähden ei Ruotsissa suurin luotettu hänen vakuutuksiinsa. Toiselta puolen ei häntä suoraan tahdottu käskeä tiehensäkään, sillä hänellä oli suuri vaikutusvalta, ja hänen tarjoamansa palvelukset olivat tärkeät. Hänen tarjouksensa siis hyväksyttiin ja varmuuden vuoksi asetettiin Niilo Stjernsköld hänen rinnalleen.
Suunnitelma oli tällainen: Niilo Stjernsköldin päällikkyydellä purjehtisi ruotsalainen laivue riittävin sotavoimin Väinänsuun linnaan, jossa Farensbach heti laivaston saavuttua luovuttaisi kaupungin ja sen jälkeen liittyisi joukkoineen Stjernsköldiin. Yhdessä he sitten piirittäisivät ja valtaisivat Pernovanlinnan ja muut linnoitukset.
Farensbach pitikin sanansa sitä myöten, että luovutti Väinänsuun ja auttoi Stjernsköldiä valtaamaan Pernovan. Mutta silloin oli hän jo kyllästynyt ruotsalaisiin ja liittyi yhteen puolalaisten kanssa, joille hän uskotteli, että hän oli houkutellut ruotsalaiset Liivinmaalle voidakseen heitä helpommin kurittaa.
Sigismund oli kärkäs käyttämään tilaisuutta hyväkseen, ja Farensbach toimitti nyt uudella petoksella Väinänsuun linnoituksen Rigan porvariston käsiin.