Nyt oli vanha epäsopu aivan kuin puhallettu pois, kilisteltiin maljoja keskenään, jakun mieliala oli parhaimmillaan, tekivät ruotsalaiset valtaneuvokset ehdotuksen, että Ruotsin ja Tanskan oli tehtävä luja liitto kaikkia evankelisen kristinopin vihollisia ja erittäinkin paavin joukkuetta vastaan.
Tämä oli tanskalaisista herroista hyvä ehdotus, mutta he eivät uskaltaneet ryhtyä syvempiin neuvotteluihin asiasta, vaan tuumivat, että asia voitiin ratkaista ainoastaan kuninkaiden kohtauksessa. Sillävälin oli molemmin puolin lujitettava hyviä välejä ja siten raivattava tietä tulevalle lähemmälle liitolle.
Kohta tulikin kutsukirje kuningas Kristianilta, ja Kustaa Aadolf lähti Halmstadiin, johon kohtaus oli määrätty. Hallannin rajalla olivat tanskalaiset valtaneuvokset Anders Bille ja Holger Rosenkrans vastassa Hallannin ratsuväen etunenässä.
Tanskalaiset valtaneuvokset tervehtivät kuningasta pitkällä puheella, jossa toivottivat hänet tervetulleeksi heidän kuninkaansa maihin. Juhana Skytte vastasi heille yhtä juurtajaksain Ruotsin kuninkaan puolesta, jonka jälkeen Kustaa Aadolf ratsasti yli rajan. Ehdittyään peninkulman päähän rajasta nousi hän vaunuihin, joihin pyysi tanskalaisia valtaneuvoksiakin tulemaan.
Puolen peninkulman päässä Halmstadista oli kuningas Kristian korkeaa vierastaan vastassa. Päivän kunniaksi hän oli pukeutunut erittäin kallisarvoiseen pukuun, ja häntä seurasi kaksi lippukuntaa kovasti koristeltua ratsuväkeä, joiden kummankin ratsurit olivat joka mies puetut samalla tavoin, mitä siihen aikaan pidettiin erittäin huomattavana. Niin ratsurit kuin ratsutkin olivat somistetut suurin, korein sulkatupsuin.
Tanskalaisen hoviseurueen nähdessään Kustaa Aadolf nousi heti ratsailta. Torventoitotuksin ja patarummun pärrytyksin ratsasti korkea isäntä vierastaan vastaan kahdentoista mustapukuisen henkisotilaansa seuraamana. Molemmat kuninkaat laskeutuivat ratsailta samaan aikaan ja tervehtivät toisiaan monin ystävyyden vakuutuksin. Valtiokansleri Kristian Fries piti pitkän tervehdyspuheen, johon Kustaa Aadolf itse vastasi. Sitten nousivat molemmat kuninkaat jälleen ratsaille, ja kaupunkiin ratsastettiin loistavassa juhlasaatossa tykkien ja muskettien paukkuessa.
Illalla oli linnassa juhlakemut, jolloin Ruotsin kuninkaalle osoitettiin kaikkea mahdollista kunniaa. Seuraavina päivinä jatkettiin näitä loistavia juhlia. Iltaisin pidettiin karkelokemuja linnansalissa, ja molemmat kuninkaat ottivat niihin osaa hilpein mielin.
Näytti sovitun, ettei puututa valtiollisiin keskusteluihin. Tosin solahti keskustelu siihen laajakantoiseen sotaan, joka äsken oli puhennut Saksassa, ja silloin väliin kosketeltiin epävarmaa asemaa, johon se oli toiset Euroopan valtiot saattanut, mutta kumpikaan korkeista herroista ei siihen sekoittanut omia asioitaan. Tietä lähestymiseen valmistettiin ainoastaan siten, että molemmin puolin suurimmalla huolellisuudella vältettiin koskettelemasta koituvia riitakysymyksiä ja sen sijaan koetettiin ystävyyden vakuutuksin hälventää niiden muistokin.
Linnankirkossa saarnattiin kuninkaiden läsnäollessa rauhasta ja sovusta molempain maiden kesken. Ilahutettiin toisiaan lahjoilla, ja ystävyys meni niin pitkälle, että erään tanskalaisen palvelijan, joka oli parjannut ruotsalaista miestä, ottivat tanskalaiset viranomaiset heti kiinni ja hirttivät.
Vihdoin löi eron hetki. Tavanmukaiset kunnialahjat vaihdettiin, ja kuningas Kristian uudisti ennen antamansa lupauksen vastata seuraavana kesänä vierailuun ja kohdata Ruotsin kuninkaan Kalmarissa tai jossakin muussa läheisessä seudussa.