Kun tarkastus oli onnellisesti päättynyt, nosti laiva ankkurinsa. Saaristosta lähdettyä suunnattiin kurssi etelään Pommerin rannikkoa kohden. Tuuli oli heikko, ja laivat liukuivat vitkalleen; usein tuuli oli niin hiljainen, että kuningas saattoi pikku purressaan soudattaa itseään laivaston ympäri, huvitellen ampumalla vesilintuja, joita oli runsaasti.
Muutamain huvittavain seikkailujen jälkeen saavuttiin Stralsundiin, josta matkaa oli jatkettava suorinta tietä Berliniin.
Kun kuningas ei millään ehdoin tahtonut tulla tunnetuksi, ei hän mennyt mihinkään tavalliseen majataloon, vaan etsi sen sijaan ensi iltana yösijaa erään porvarin luona. Mutta sitä hän sai katua: pahempaa meteliä ei hän ollut koskaan kuullut vuoteelleen. Muun melun lisäksi isäntä monet tunnit tappeli ja oli tukkanuottasilla rakkaamman puoliskonsa kanssa, ja hekös pitivät sellaista rähäkkää, ettei kukaan ihminen koko talossa voinut ummistaakaan silmiään.
Seuraavana päivänä jatkettiin matkaa, mutta sitä ennen matkasuunnitelmaa jossain määrin muutettiin. Ei ollut luultavaa, että kuningas voisi pysyä tuntemattomana, jos matkustaisi suuria valtateitä läpi Pommerin. Siellähän aivan vilisi aatelismiehiä, joista sangen monet olivat olleet Ruotsin palveluksessa. Hän päätti sentähden matkustaa kiertotietä Mecklenburgin kautta ja taivaltaa ratsain. Illoin saattoi etsiä yösijaa jostakin pikkukaupungista, mistä milloinkin.
Niin lähdettiin taipalelle. Matka kävi hitaasti, vasta toukokuun 14 päivänä saapuivat matkalaiset Berliniin.
Kun Kustaa Aadolf ei mielellään tahtonut mennä linnaan, oli hän viivytellyt viimeistä päivämatkaansa niin, että hän saapui perille hämärissä ja sai yösijansa vanhassa majatalossa, nimeltään "Cöln an der Spree."
Vaaliruhtinattarella oli kuitenkin ollut liikkeellä tiedustelijoita, jotka olivat ilmoittaneet hänen saapumisensa. Mutta kun hän arvasi, että kuningas tahtoi pysyä tuntemattomana, käski hän hovimarsalkkansa pyytää anteeksi, kun ei voinut tervetulleelle vieraalleen valmistaa parempaa yösijaa tämän tultua niin odottamatta. Täytyi nyt tyytyä "matalaan majaan".
Pfalzkreivi, joka oli matkustanut ennen kuningasta Berliniin, kutsuttiin seuraavana päivänä vaaliruhtinattaren puheille. Hän saapui määrättyyn aikaan koko seurueineen, ja Kustaa Aadolf oli joukossa. Vaaliruhtinaan hovimarsalkka kehoitti pfalzkreiviä yksin astumaan sisähuoneihin. Korkea rouva otti hänet täällä sangen ystävällisesti vastaan ja keskusteli pitkään hänen kanssaan.
Vihdoin hän tuli takaisin ja lausui saattueelle, että ne, jotka halusivat, saivat luvan mennä sisälle ja suudella hänen ruhtinaallista armoaan kädelle. Siihen olivat kaikki halukkaita, sillä he tiesivät, että nuoret neitsyet olivat sisällä hekin.
Maria Eleonora seisoi nuoruutensa koko kukoistuksessa äitinsä rinnalla. Hänen vartalonsa oli sorja, hänen kasvonsa erinomaisen kauniit, korkeaa otsaa ympäröivät tummat kiharat, ja hienot, tuuheat kulmakarvat kaartuivat suurien tummansinisten silmien yllä.