Näitä pieniä illatsuja, niin ankaria sääntöjä kuin niissä noudatettiinkin, kaipasi nuori hovi sentään kovin. Saatiin kuiskailla ja lörpötellä, ja moni sattumalta singonnut sana antoi seuraavina viikkoina paljon tuumittavaa nuorelle parvelle, jonka — täytyi istua suremassa.
Molemmat serkukset, Ebba Brahet, eivät olleet lainkaan toisiinsa. Maunu kreivin tytär oli kuin pelästynyt hirvi, hän ei ollut koskaan lausunut itsenäistä sanaa eikä ajatellut itsenäistä ajatusta, muut ajattelivat hänen puolestaan, ja hän taipui vastustelematta heidän tahtoonsa.
Abraham kreivin tytär oli luonteeltaan aivan toista maata. Hänellä oli oma tahtonsa ja hän piti oman päänsä teoissakin ja kerran lausui hän serkulleen: "Jos hänen majesteettinsa kuningatar tahtoisi naittaa sinut papukaijalleen, niin sinä varmaan suostuisit."
"Olen vakuutettu, ettei hänen majesteettinsa koskaan vaadi niin mahdottomia", vastasi kaunis neitsyt kalveten.
"Mutta jos hän tekisi niin, suostuisit sinä pelosta", väitti toinen.
Ennenkuin Kustaa Aadolf itse, oli nuori parvi keksinyt hänen heräävän taipumuksensa Ebba Braheen, ja heidän keskensä pohdittiin vilkkaasti, tiesikö neitsyt siitä mitään vai ei.
Useimmat olivat sitä mieltä, että kun kerran hekin saattoivat nähdä sen, oli silloin täytynyt tehdä niin hänenkin, jota se lähinnä koski.
"Nähdäkseen täytyy avata silmänsä", virkkoi Ebba serkku. "Sitä juuri ei hän ole koskaan tehnyt. Mutta kuinka tahansa, tahdon puhua hänen kanssaan asiasta."
Se tapahtui jo samana iltana. Ja kaunis tyttö tunnusti kyynelissään, että hän luuli huomanneensa kruununprinssin monta kertaa katselevan häntä.
"Mistä tiedät sen, ethän kohota silmiäsi koskaan?" kysyi serkku.