Nyt saatettiin vihdoin sotataakka vierittää Liivinmaalta Liettuaan ja
Puolaan, mikä oli aina ollut ruotsalaisten toiveiden maalina.
Kokenhusenista meni kuningas yli Tonavan Semgalleniin, jossa pääpaikka Seelburg vallattiin, minkä jälkeen matkaa jatkettiin Liettuan sisämaahan päin. Ettei lisättäisi väestön ynseyttä, kiellettiin sotamiehet kuolemanrangaistuksen uhalla ryöstämästä niin talonpoikais- kuin aatelistilojakin. Ei nähty mitään muita vihollisia kuin ryösteleviä kasakkajoukkoja, ja kuningas saattoi ryhtyä piirittämään Birseniä, vahvinta linnoitusta näillä seuduin ja Radziwillien magnaattisuvun hallituskaupunkia, suvun, jonka tilukset ulottuivat aina Volhyniaan saakka.
Viiden päivän piirityksen jälkeen Birsen kukistui. Päällystönsä innostamina ruotsalaiset sotamiehet osoittivat mitä suurinta kuoleman halveksumista. Luotiin syviä juoksuhautoja, ja näiden suojaamina linnoituksen tykkitulelta kaivoivat ruotsalaiset lapioin ja kihvelein tien maan alitse linnankaivantoon. Palkka oli vaivan arvoinen: 70 suurempaa ja pienempää tykkiä joutui ruotsalaisten käsiin, paitsi muuta saalista. Tie oli auki Liettuan pääkaupunkiin Vilnaan, eikä mikään estänyt tunkeutumasta edelleen tähän maahan.
Mutta tämä ei sisältynyt Kustaa Aadolfin suunnitelmaan. Hänen tarkoituksensa oli ainoastaan suojella Liivinmaata puolalaisten ahdistelulta. Sentähden hän saattoi pysähtyä Birseniin ja kääntyi sen jälkeen Kuurinmaalle, ensin määrättyään Maunu Martinpojan Ruotsin kuninkaan nimessä johtamaan hallintoa valloitetuissa maissa.
Bausken linna Kuurinmaalla valloitettiin äkkirynnäköllä. Täällä otettiin suunnaton määrä kalleuksia, jotka ympäristössä asuva aatelisto oli kuletuttanut sinne toivoen niiden olevan paremmassa turvassa.
Täältä marssi kuningas Mitovaan, joka pakoitettiin antautumaan. Syyskuu oli jo puolivälissä, ja syyssateet olivat jo alkaneet; vetiset rämeet näillä alavilla mailla tekivät jatkuvan sodankäynnin mahdottomaksi, ja Kustaa Aadolf palasi Rigaan kolmikuukautisen sodankäynnin jälkeen.
Täällä odotti häntä kuningattaren Tallinnasta lähettämä kirje. Hän ei ollut saattanut pysyä kotona, vaan oli kyynelin ja rukouksin pakottanut neuvoston varustamaan laivan, joka vei hänet yli Itämeren. Palavasti rukoili hän että saisi tulla kuninkaan luo tai kuningas tulisi hänen luoksensa, mitä hän tietysti mieluummin toivoi, koska hän pelkäsi hirveää sotaa.
Oli mahdoton täyttää hänen toivomustaan. Vihollisen päävoima oli tulossa, ja kuninkaan läsnäolo sentähden välttämätön. Rutto raivosi kaikkialla ympäristössä, ja olisi sentähden ollut uhkarohkeaa sallia Maria Eleonoran tulla Rigaan. Sentähden kuningas käski hänen pysyä siellä missä oli.
Sillä välin olivat Jaakko de la Gardie ja Kustaa Horn ankarain taistelujen jälkeen vallanneet Tarton. Suurin osa Tarton aatelistosta oli jo edeltäpäin liittynyt ruotsalaisiin. Voitokkaat ruotsalaiset valtasivat ritarilinnan toisensa jälkeen, niiden joukossa upean Marienburgin, joka annettiin perinnölliseksi läänitykseksi Kustaa Hornille.
De la Gardie ja Kustaa Horn olivat vallanneet suurimman osan itäistä Liivinmaata aina Ewst virtaa myöten. Syyskuun puolivälissä he asettuivat leiriin Kokenhusenin luo sulkeakseen tien puolalaisilta ja, jos mahdollista, ulottaakseen Ruotsin vallan koko muuhunkin Liivinmaahan Ewstin toiselle puolen.