Kuningas vaati hyökkäämään, vaikka jätti asian neuvoston päätettäväksi, koska sota luultavasti toisi uusia sotia mukanaan. Äänestyksessä, joka lopuksi seurasi, äänestivät kaikki kahdeksan neuvosherraa hyökkäyssodan puolesta.
Tästä lähtien kuninkaalle alkoi levottoman työn aika. Kuninkaan kansliassa oli sellaista touhua, ettei sellaista oltu nähty koskaan. Kustaa Aadolf tunsi olevansa suuren ratkaisun edessä.
Värväämällä ulkomaista väkeä ja nostattamalla kaksinkerroin miehiä kaikista maakunnista Kustaa Aadolf toivoi voivansa saada liikkeelle kaikkiaan 40,000 miestä. Mutta loistavat eivät toiveet sittenkään olleet, kun oli taisteltava maailman suurinta sotilasvaltaa vastaan, sotajoukkoa, jonka laskettiin nousevan 150,000 mieheen.
Päävoiman oli astuttava laivaan Elfsnabbissa tavallisuuden mukaan. Mutta myös Stegeborgissa ja Kalmarissa oli tällä kertaa laivoja, joihin sisämaasta tulevain ratsujoukkojen oli määrä nousta. Eri satamista oli laivojen määrä kokoontua Voionmaan pohjoiskoskeen, purjehtiakseen sieltä kuninkaan omalla johdolla Eugeniin, jossa maihinnousu oli tapahtuva. Oli tarkoitus odottaa siellä väkeä ja sotavaroja eri tahoilta. Saksalaisten ja englantilaisten soturien, jotka olivat siirtyneet Tanskan palveluksesta Kustaa Aadolfille, oli määrä tulla Öresundista, suomalaisten, liiviläisten ja preussilaisten baltilaisista satamista.
Tukholmassa koottiin määräajan kuluessa kaikkiaan 52 rykmenttiä, 6,196 miestä, päällystö laskettuna mukaan. Palkkaväen kera nousi sieltä lähtevä sotavoima 11,142 mieheen. Koko sotaväki oli: ratsuväkeä ja rakuunoita 9,510 miestä, jalkaväkeä 28,375, tykkiväkeä 600, kaikkiaan 38,485 miestä. Suunnilleen sama miesvoima jätettiin Ruotsia, Suomea sekä valloitettuja ja pantiksiotettuja maita puolustamaan. Paljo vaivaa ja huolta kysyi elinvarojen ja sotatarpeiden hankkiminen näille. Mutta vihdoin oli kaikki siinä tunnossa, että alettiin päästä lähtemään.
Valtiosäädyt oli kutsuttu koolle Tukholmaan, ja toukokuun 19 p:nä kokoontuivat ne valtiosaliin. Kun kaikki olivat koolla, tuli kuningas taluttaen kädestä nelivuotiasta tytärtään Kristinaa ja jälessään valtaneuvosten juhlallinen saattue.
Kun säädyt olivat uudistaneet uskollisuudenvalansa kuninkaan tyttärelle, Kustaa Aadolf kohotti lapsen käsivarsilleen ja sulki hänet niin lämpimin sanoin säätyjen rakkauteen ja hoivaan, että kyynelet kihosivat niin hänen kuin läsnäolijainkin silmiin.
Sen jälkeen hän kiitti säätyjä siitä auliudesta, jolla he olivat suostuneet valtakunnan turvallisuuden vaatimuksiin, ja toivoi, että he edelleenkin pysyisivät uskollisina alamaisina ja auttaisivat häntä tulevassa suuressa sodassa. Kaunein sanoin selitettyään syyt tähän sotaan hän lausui lämpimät ja liikuttavat jäähyväiset uskolliselle kansalleen.
Hänen sanansa sattuivat sydämiin. Koko salissa kuului ainoastaan huokauksia ja nyyhkytyksiä. Hieman hengähdettyään hän piti vielä kauniin rukouksen.
Tyyni sää pidätti kuitenkin kuninkaan lähtöä lähes kuukauden. Vasta heinäkuun 14 päivänä laivasto kohotti ankkurinsa ja lasketti pois hyvällä länsituulella. Matkallakin tuuli kävi hiljaiseksi, ja vasta neljäntenä päivänä Voionmaalta lähdön jälkeen mastotähystelijät näkivät Rügenin rantojen vitkaan kohoavan aalloista.