"Herra kuningas, minä annan sinulle suojeluskeinon kaikkia vaaroja vastaan", sanoi nuorukainen, mutta tyttö keskeytti hänet pannen kätensä hänen käteensä: "Äiti ei ole koskaan antava anteeksi…"
"Muistatko lupauksen, jonka annoit, kun pelastin sinut tanskalaisten käsistä?"
"Minä seuraan eikä minulla ole koskaan oleva muuta tahtoa kuin sinun, mutta amuletti, oli äidin…"
"Hän sai sormuksen vastalahjaksi, mutta jollet anna mielelläsi, niin tästä hetkestä tiemme eroavat…"
"Ei, Jaakko, en eroa koskaan sinusta! Sinun kohtalosi on minunkin…
Teen kaiken mitä tahdot!"
Näin sanoen otti hän amuletin nuorukaisen kädestä ja solmisi sen punonnaiseen. "Kun se katkeaa, menettää amuletti voimansa, suojele sitä hyvin", sanoi hän ja kumartui panemaan sitä kuninkaan kaulaan.
Nuorukainen painoi suudelman kädelle, joka lepäsi peitteellä, ja kuiskasi liikutettuna. "Herrani ja kuninkaani, me tulemme olemaan sinun maalliset suojelusenkelisi."
Mutta kun kuningas heräsi seuraavana aamuna ja tunsi amuletin kaulansa ympärillä, uskoi hän, että sen oli yöllä jollakin ihmeellisellä tavalla hänelle lähettänyt — niin, kuka?
Onneksi oli Kustaa Aadolfilla mukanaan muutamia rahoja, jotka hän lähtiessään antoi mummolle.
Retkeilijät lähtivät taipaleelle päivänkoitteessa ja yhtyivät pian omaan väkeensä.